torstai 16. kesäkuuta 2011

Asenteluja sähköpuolelle

Postimies toi eilen nipun led-polttimoita. Vihdoinkin pääsin vaihtamaan loputkin valot (mittarivalot) ledeiksi. Nyt skootterin kaikki valot ovat vähäkulutteisia ledejä + xenonit.

Mittariston valot ovat T10 kannalla olevia.
Kun taas mittariston indikaattori valot (vilkut jne) ovat pienemmällä T5 kannalla olevat.

Kaikkiaan skootteriin meni 6kpl T10 ledejä ja 3kpl T5 ledejä.

Samalla kun etupää oli auki, niin ajattelin hoitaa pari muuta asiaa, jotka olen myöhemmin ajatellut sinne laittaa. Mutta laitettiin nyt samalla. Etupään avaaminen kun ei ole ihan niitä miellyttävimpiä asioita. Ei jokapäivä viitsisi tehdä.

Gammatronix kameleontti ledimittari.
Tällainen oli jäänyt kaappiin. Samanlaisen asensin aikoinani edelliseen maxiskootteriini Malaguti Madison S250:seen. Tosin tällä kertaa tein fiksummin. Gammatronix mahdollistaa jumpperin asetuksella että näyttääkö se akun varausta, vai latausvirtaa. Latausvirta ehkä ajossa on kuitenkin se joka enemmän kiinnostaa. Mikäli latausvirta ryhtyy näyttämään punaista, niin ei kannata sammuttaa skootteria. Laturi on todennäköisesti hajalla (tai regulaattori) ja mikäli sammutat skootterin, saattaa olla ettei se enää käynnisty. Eli kannattaa valon pysyessä punaisena ajaa suoraan kotiin tai huoltoon.

Asensin jumpperin tilalle katkaisijan, joka tuli hanskalokeron sisään. Suoraan ajosta ei nyt pysty vaihtamaan ledin toimintaa lennosta. Vaan olisi se typerääkin ryhtyä ajossa kaivelemaan hanskalokeroa. Sitä olisi äkkiä ojassa tai auton perässä. Mutta mahdollisuus nyt on kurkata akun tila jos siltä tuntuu.

Tupakansytytinliitäntä hanskalokeroon.
Samalla tuli veistettyä hanskalokeron mystisen valmiin reijän halkaisijaa puukolla isommaksi. Siihen sai upotettua kivasti tupakansytytinliitännän. Jos vaikka haluaa lähteä navigoimaan navigaattorin kanssa joskus jonnekin :)



Nyt etupää näyttää purettuna tältä. Siellä on xenonien ballastit ruuvattuna kiinni hanskalokeroon molemmin puolin. Xenonien oma rele löytyy kuvan alareunasta puoliksi näkyvänä. Sekä Gammatronix ledi näkyy oikealla ylhäällä katteessa kiinni. Vasemmalla päin näkyy nippu johtoja menevän yhteen mötikkään. Siinä on rele gammatronixia ja tupakansytytinliitäntää varten. Eli niihin ei mene virtaa, ellei käännä ensin virtalukossa avainta. Näin ei voi akku vahingossa tyhjentyä näiden takia.

Virrat xenoneille vedin aikoinaan uudella paksulla johdolla akulta ja omalla sulakkeella. Tätä samaa virtajohtoa hyödynnän Gammatronixissa releen kautta. Saa realistista lukemaa volttimittarille, eikä skootterin omien häviöllisten narujohtojen tuottamaa valheellista lukemaa. Samoin tupakansytytinliitännälle menee tuosta haara.

Kuvassa vasemmalla ylhäällä juuri ja juuri hieman näkyy valkoista liitintä, jossa on ruskea lenkki johtoa. Tämä liitin on kiinalaiselle varashälytin/kaukokäynnistimelle. Tässä ei hälytintä ole, niin se on korvattu tuollaisella hyppyjohdolla että skootteri starttaa. Tuohon nippuun tulee jos minkälaista johtoa. Suoraa johtoa akulta sekä virtalukon kautta tulevaa johtoa. Mittasin volttimittarilla että yhteen mustaan johtoon tuli 12 volttia kun käänsi avainta virtalukossa. Siitä sai näppärästi releelle herätevirran :)

Maadoitus on xenoneilla laitettu suoraan ruonkoon.
Releeltä, tupsyt-liitännältä ja Gammatronixilta maadotus menee vanhan ajovalopolttimon poikkastun maajohdon abikoliittimen haaraan.

Sitten testi että kaikki toimii. Ja lopuksi nippusiteitä paljon. Sopivan kireälle (ei hampaat irvessä) johdot siten että ne pääsee hieman elämään, muttei ole pingotuksessa mihinkään.

Tuulilasinkin kitinät vaimensin pois lopuksi asennusvaiheessa laittamalla kumimatosta pienet suikaleet kunkin ruuvin kohdalle tuulilasin ja muovikatteen väliin. Nyt ei pidä mitään kitinää :) Hyvä hyvä.


Kuva tupakansytytinliitännästä sekä keinukytkimestä, jolla valitaa näyttääkö Gammatronix akun voltteja vai laturin akulle puskemaa volttimäärää.


Tyhjäkäynnillä xenonit päällä ja jäähdyttäjän flekti huutaa.
Volttiledi näyttää oranssia, eli puskee alle 13.2V akulle.


Sama tilanne kuin edellisessä kuvassa, mutta kierroksia koneessa hieman alle 4000rpm. Ledi valahti vihreäksi \o/ VOITTO!!!


Ajossa on kierrokset yleensä 3500 - 5500rpm. Jotenka kaikkien loppujen valojen vaihtaminen ledeiksi taisi auttaa sen verran, että ajossa laite jaksaa nyt ladata vaikka xenonit ja syylärin tuuletin olisi samaan aikaan päällä :)

Toki sen verran tuossa vielä on ongelmaa, että oikein helteisinä päivinä tuuletin pyörii lähes taukoamatta ja jos ajo on ruuhkassa köröttelyä tai taajamassa valoissa seisomista, niin silloin laturi ei jaksa puskea tarpeeksi vaan kulutus on isompi.


Laturin antaman volttimäärän moodi
> 15.2v = vihreä vilkkuminen
13.2 - 15.1v = vihreä
11.8 - 13.1v = oranssi
11.5 - 11.7v = oranssi vilkkuu
11.2 - 11.4v = punainen
< 11.2v = punainen vilkkuu
 
Akun volttimäärän moodi
> 12.1v = vihreä
11.8 - 12.0v = oranssi
11.5 - 11.7v = oranssi vilkkuu
11.2 - 11.4v = oranssi vilkkuu nopeasti
11.0 - 11.1v = punainen
10.7 - 10.9v = punainen vilkkuu
< 10.7v = punainen vilkkuu nopeasti Tilasin sen 3 Amppeerin tuulettimen tämän alkuperäisen (kuulemma) 5-6 amppeerisen tilalle. Mutta en ehkä lähde sitä vielä tähän hätään asentelemaan. Eihän se ole vielä edes tullut. Mutta muutaman muun muutoksen vielä teen ihan varmuuden vuoksi.

- Akulta paksu ylimääräinen maajohto runkoon. Maadoitus ei koskaan voi olla liian hyvin tehty ja varmistettu.

- Voisi käydä katselemassa että mikä on suurin akku minkä tähän akun tilaan saa asennettua. Nykyinen on 8Ah ja jenkkilässä ovat asennelleet 12-14Ah akkuja jopa. Sellaisessa olisi aika paljon enemmän reserviä ja joustovaraa tuollaisille helle/ruuhkapäiville. (itseasiassa ruuhkapäiviä ei Tampereella juuri edes ole, mutta kun oma pää on sellainen että kaiken pitää toimia täydellisesti, niin säädetään lisää ;) )

- Viimeisimpänä ja parhaimpana: Pakotetaan tuuletinta pyörimään vähän harvemmin parantamalla jäähdytystä. Törmäsin aineeseen nimeltä WaterWetter (Veden kastelija) joka parhaimmillaan on laskenut moottorien käyntilämpötilaa jopa 18'C astetta. Vaihdan tänään uudet jäähdytysnesteet kokonaa skootteriin ja laitan mukaan tuota WaterWetteriä. Saattaa vähentää kivasti tuulettimen käyttöä.

Tämä oli ihan uusi tuttavuus minulle. En ollut moisesta aineesta edes kuullut ennen kuin ameriikan pojjaat siitä kertoivat. Pullo menee 10-15 litraan jäähdytysnestettä ja maksoi 17e motonetissa. Joten tuo pullo kestänee itsellä seuraavat 10-20 vuotta skootterikäytössä.




- Ja jos nesteiden vaihto WaterWetterin kanssa ei vielä riitä viilentämään konetta, niin voisi miettiä sitä pohjapanssariin tulevaa ilmaskuuppia. Suoraan siihen syylärin eteen, että ilmavirta tulee suoraan syyläriin.


Mutta eiköhän tässä ala olemaan skootteri täysin ajokuntoinen ja virran loppumisesta ei juuri tarvitse enää huolehtia :) :) :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti