maanantai 31. joulukuuta 2012

Öljyvuotoja ja laakereita

Customissa näyttäisi olevan sama pikku ongelma, mikä myös tuossa standardirunkoisessa cx:ssäni. Pieni mutta ärsyttävä ominaisuus. Vaihdepolkimen akselin tiiviste stefa vuotaa hiljalleen öljyä. Kuulemma ongelma, joka tulee näihin jokaiseen jossain vaiheessa.

Vaihtaminen pitäisi onnistua ilman että poistaa öljyjä koneesta. Näin joku kirjoitti. Mutta itse en luota siihen vaan vaihdan nämä kumpaankin kun tulee öljynvaihto eteen. Siinähän samalla se sitten vaihtuu hyvin. Toimenpide ei pitäisi olla hankala kun on sopivat työkalut. Sopivalla O-rengas piikillä nyppäsee vanhan stefan pois ja putsaa akselin ja kolon ulkoreunan. Sitten öljyää hieman akselia ja laittaa vaikka teippiä akselin pään spooreille, ettei niistä vahingossakaan tule stefaan uria, kun ujuttaa uuden stefan paikalleen. Ja se puoli stefasta jossa on jousi näkyvillä, tulee aina öljyä päin.

Vaiva on helppo havaita. Aina kun seisotat pyörää yön yli jossain, niin alla on pari tippaa öljyä sen jälkeen. Ärsyttävää jos esimerkiksi pihakivetykselle tulee öljyiset läikät.

Itse tiivistekään ei maksa kuin muutaman euron.


Pari tippaa paperille yön aikana.

 Seuraava tippa jo tulossa


Heitin vaimon töihin autolla, niin ajelin "vahingossa" Motonetin kautta kotiin. Mukaan tarttui 4kpl Koyon laatulaakereita customin renkaisiin. Hyvä ehkä 100 000km mittariin tullessa vaihtaa laakerit, kun eivät maksaneet kuin 5.90e/ laakeri. Huomioi että esim Storm motorilla vastaava laakeri maksaa muistaakseni 12e/kpl. Katteet kohdillaan. Ebaysta en lähtisi laakereita tilailemaan. Kerran sieltä tilasin pari laakeria ja laatu oli todella huonoa. Klappia oli jo valmiiksi ja hionnasta näki että on tehty jostain roskatavarasta. Mopoihin ehkä menee, mutta ei moottoripyöriin.


sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Custom cx:n staattorin lukemat

Customissahan on staattorille tullut sama tilanne mikä näille kaikille ajan kanssa tulee. Eli lakkaa korkean kierroksen sytkä toimimasta. Ignitech cdi-boksilla homma toimii hienosti ja se tässä onkin jo kiinni.

Edellinen omistaja oli ottanut staattorin lukemat ylös ja ne jostain lapulta löytyykin. Kun vaan löydän sen lapun. Jenkkifoorumilla oli juttua että jos ajaa väkisin pyörällä vaikka yläkierrokset pätkii ja muutenkin, niin se rikkoo staattorin matalien kierrosten sytytyksenkin. 

Kun loppukesästä tämän ajoin kotiin, niin silloin tämä käynnistyi alkuperäisellä cdi-boksilla. 200km jälkeen kotona ei enää käynnistynyt. Eli juuri näin pääsi käymään. Mutta ei se haittaa, kun lataus vaan toimii ja ignitechillä ajelu jatkuu.

Tässä nämä kotona otetut lukemat. Laitan ne edellisen omistajan lukematkin heti kun löydän sen paperin jostain.

1/5 = 107  OK
2/5 = 89,6 OK
3/5 = 202  OK
4/5 = 108  OK
6/5 = 90   OK
7/5 = 201  OK
8/9 = 666  FAIL
5/9 = 293  FAIL

Tässä viitearvot, minkä sisään lukemat pitäisivät olla



Edellisen omistajan ottamat lukemat ovat tässä:


1/5 = 106  OK
2/5 = 88 OK
3/5 = 199  OK
4/5 = 107  OK
6/5 = 89   OK
7/5 = 198  OK
8/9 = 226  FAIL
5/9 = 290  FAIL


Eli lukemat, jotka olivat ennen minun 200km kotiinajoani ignitechillä, jolloin BLUE piuhat, eli 8 ja 9 eivät olleet kiinni missään. Tästä on juttua että se saattaa rikkoa staattoria enemmänkin jos ne eivät ole kiinni. Ja näköjään mittau 8/9 oli muuttunut tuon 200km ajon aikana arvosta 226 -> 666.

Customin kaasutin ultraäänikylpyyn

Customin kunnostaminen lähti mukavasti käyntiin kun talon emäntä oli töissä koko päivän. Itse istahdin 7 tunniksi autotalliin ja rupesin hiljalleen käymään läpi. Ei jaksa kiirehtiä. Hiljaa hyvä tulee.

Ensin tankki irti ja sen jälkeen ihmettelmään, että mitäs meillä täällä on. Kaikki näyttää pintapuolisesti todella hyvältä. Mitä nyt imukaulojen tiivisteissä on jotain outoa mössöä laitettu lisätiivisteiksi. Muuten tosi siistissä kunnossa. Kahvalämppärien katkaisin on laitettu tankin alle oikealle puolelle. Sopivasti katseilta piilossa, mutta esteetön pääsy kädellä napsauttamaan lämmöt päälle. Hyvä idea. Taidan laittaa jatkossakin katkaisijan sinne. Muuten on kyllä nätisti edelliset omistajat pyörän pitäneet.

Tässä vaiheessa lienee hyvä muistuttaa, että kuvat suurenevat klikkaamalla.



No ei muuta kun irroittelemaan imukurkkuja ja samantien löytyi se syy, miksi sinne on laitettu mitälie mössöä tiivisteeksi rumasti. Kummankin imukaulan o-renkaat ovat katkenneet. Eli tilauslistalle menee. En todellakaan halua laittaa noin rumilla mössöillä sotkettuja tiivistyksiä pyörään jos kyse on tulevasta museopyörästä.

Muutoin imukurkut näyttivät hyväkuntoisilta. Metalliosat siistit ja kumiosat ilman niitä tälle mallille tyypillisiä ajan tuomia halkeamia. Tätä pyörää on käsittääkseni säilytetty hyvin pitkälti lämpimässä tallissa talvet. Ainakin toisessa kumiosassa oli lukema 79, eli lienee alkuperäiset imukurkut.




Tankki ja sivumuovit vaihtuvat niihin sinisiin, mitkä hyllystä jo löytyy. Ilokseni huomasin, että sehän on tämän pyörän alkuperäinen väritys. kun otti vanhan maalatun sivumuovin irti, niin se oli samaa sinertävää sisäpinnaltaan. Hyvä hyvä. Mietinkin jo että onko tässä vuosimallissa ollut tuota sinistä väriä, mutta tässähän se vastaus tulikin. Pyörällekin tekee hyvää saada itsensä alkuperäiseen loistoonsa :)



Ei muutakun kaasaria auki. En nyt joka kohtaa kuvaa, kun tuon toisen cx500 pyörän kaasarista on tarkat kuvat blogin aikaisemmassa postauksessa. Mutta toisin sanoen kaasutin purettiin osa osalta ja jokainen pala pääsi ultraäänikylpyyn. Kyllä bensasta kovettunutta hartsia lähtikin uskomaton määrä. Vaikka esim suuttimet näyttivät silmämääräisesti täysin puhtailta, niin kun puhtaaseen veteen ne pesuriin laittoi, niin sameaa kuraa alkoi irtoamaan niistä välittömästi. Ultraäänipesuri on kyllä hieno keksintö.



Ja tässä meillä on kaasuttimen ilkein osa irroittaa. Niin sanottu emulsion tube vai oliko se emulsion jet. Löytyy  pohjasta sen mustan kumiplugin alta syvältä. Siitä ilkeä pirulainen, että tässä ei ole kierteitä. Se on hakattu sinne paikalleen. Mutta sekin olisi hyvä irroittaa ja pestä, koska sisältää pieniä reikiä josta polttoaine kulkee ja reijät voivat tukkeentua. Kyseinen osa irtoaakin kun löytää sopivan teräväkärkisen vastakierretapin. Pistää vastakierretapin nätisti reijän suulle ja napauttaa hiljaa vasaralla pari kertaa. Sen jälkeen jakoavaimella lähtee kiertämään vastakierretappia vastapäivään, kunnes jossain vaiheessa tuntee (ja kuulee) selvästi, miten suutin napsahtaa irti paikaltana. Sen jälkeen voi jatkaa kiertämistä ja samalla nostaa ylöspäin ja osa on kohta kädessä.

En lähtisi tekemään tuota millään halvalla vastakierresarjalla. Jos se vastakierretappi katkeaa sinne sisään, niin se menee koko kaasuttimen uusimiseksi sen jälkeen. Eli laatutyökalu tähän operaatioon on avainsana. Suuttimen numero näytti olevan kokoa #45. Kun kyseinen suutin on ultraäänipesty ja kuivattu esim paineilmalla, niin sen saa paikalleen nätisti kun tiputtaa sen koloonsa ja tuurnalla ja vasaralla napauttaa pari kertaa. Ei verenmaku suussa, vaan nätisti muutama napautus.



Seos ruuvit eivät olleet kumpikaan oikein auki, kuten pitäisi. Varmaan ilmavuodot imukurkuissa vaikuttaneet asiaan. Kumpikin seosruuvi oli auki noin 2 kierrosta, vaikka pitäisi olla 2.5 kierrosta.

Tokihan mikään ei koskaan voi mennä täydellisen nätisti. Vaikka itse olenkin perfektionisti, niin moni ei tunnu olevan. Tässäkin oli oikean kaasuttimen pohjassa tiiviste likimain poikki kokonaan ja kun varovasti sitä irroittelin, niin poikkihan se meni. Tiivisteen lisäksi oli jotain töhnää laitettu tiivisteen lisäksi.

Lisäksi pohjan yksi ruuvi oli aivan pyöreäksi ruuvattu. Joten se ruuvi meni vaihtoon. Ei näitä tarvi verenmaku suussa ruuvata. Ne pysyy pienemmälläkin.

Onneksi jokaisella itseään kunnioittavalla cx harrastajalla on hyllyssä iso nippu kaikenlaista varaosaa, että saadaan kerralla osat kuntoon. Ja näin tällä kertaa löytyi hyllystä davidsilverspares.co.uk siulta tilattuja kaasuttimen korjaussettejä, josta yhdestä oli hyvä napata uusi tiiviste tuon vanhan tilalle.


Suuttimet olivat oikein ja kokoa 78 sekä 112.

Kunnes päästiin puoliväliin kaasuttimia ja kohti ACV kalvoja. Ei ollut enää tässä vaiheessa yllätys, että kumpikin kalvo oli tiensä päässä. Kummastakin paistoi valo läpi. No hyllystä löytyi 1kpl uusia ACV kalvoja ja 1kpl käytettyä, mutta ehjää. Nämä tilalle ja homma etiäppäin. Täytyy tilata yksi uusi ja vaihtaa suosilla tuohon, niin on kummassakin uudet sitten.



Vanhasta näkee miten on tuon yläosan messinkinipukka kulunut, kun se on joustanut ees taas kaasuttimen kolon seinämää pitkin.


Uusi ei mennyt heittämällä paikalleen. piti hieman hiekkapaperia varovasti näyttää, että sai sen nipukan sen verran kapeammaksi että se meni kivuttomasti ylös alas paikallaan.


Toisen cx:n ACV-kalvot vaihdoin myös vuosi sitten ja laitoin siihenkin tällaiset uudet tilalle. ilmeisesti näissä on sitten pieniä eroja kaasuttimissa. Hyvin pieniä. Ja kuten kuvasta huomataan, niin vanhemman mallin (ylempi) kaasuttimessa ACV-kalvon päälle tuleva kalvokin on hieman erilainen.


Tässä muuten näppärä pikkusarja moneen apuun. Pitää oikein mainostaa. Tällä pääsee moneen paikkaan avaamaan ruuveja ja pultteja. Esimerkiksi toisen kaasuttimen ACV-kalvon kansi on ikävästi ja ei aukea ruuvimeisselillä, ellei kaasuttimia irroita toisistaan. En lähtenyt niin paljon purkamaan, koska kaasuttimet ovat toimineet enemmän kuin nätisti. Joten tällä pienellä lenkillä pääsee hienosti avaamaan sen kannen.



Tässä toinen kaasuttimen kalvo. Ihan syöpynyt tuo kumipinta jo lörpäksi. Mikähän sen sulattaa noin? Tässä kun ei ole käytetty tuota 95E10 alkoholibensaa ollenkaan vaan pelkkää E98:sia myös edellisten toimesta. Olisiko vaan aika tehnyt tehtävänsä?


Sitten kaasutin kasaan ja tekemään listaa mitä kaikkea tarvii tilata.

Samalla päätin kurkata jakoketjun tilanteen. Pyörällä on ajettu 98 000km ja pyörän huoltohistoria on hyvin pitkälti kokonaan merkattu ruutuvihkoon ylös. Sanallakaan siellä ei mainita jakoketjua. Jakoketju näissä vaihdetaan yleensä 50-80 000km välein. Mutta tarina kertoo myös monesta yli 100 000km ajetusta jakoketjusta. Niin kauan ei ole mitään huolta, kunnes öljyn seasta ei löydy alumiinilastuja ja kone ei pidä mitään ääniä. Jakoketjuhan jossain vaiheessa lähtee syömään lohkon yhtä kohtaa, jos sitä ei vaihdeta.

No kurkkaus hammaslääkärin peilillä jakoketjun kiristimen säätövaraan kertoi totuuden. Säätövara on lopussa. Eli ketjun vaihto tulee eteen joko keväällä tai sitten vuoden parin sisään. Triple bypass blogi kirjoitetaan sitten siinä vaiheessa, mikäli sinne asti päästään.


Lähdenkin tästä kurkkaamaan samantien miltäs se tuon toisen cx:n jakoketju tähän väliin näytti.
Seuraavaksi varmaan päästään käymään läpi sähköliitoksia. Jokainen näkyvä liitos läpi. Puhdistus sekä voitelu contact protect suihkeella korroosion estämiseksi.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Reiskan Cx500 custom museokunnostus alkakoot

Tuossa syksymmällä tein laskentaa, että ei taida kannattaa ryhtyä tuon Custom cx500 museokunnostaminen. Laskeskelin että pelkkä tankin ja sivumuovien maalautus maksaa jo riittävästi liikaa. Lisäksi oli nippu muita juttuja mitä piti vaihtaa/kunnostaa/uusia. Museointiajatus laitettiin luiskaan ja alkoi taloremontti.

No kuitenkin siinä autotallia siivotessani kyti ajatuksissa, että jos kuitenkin kyttäisi sopivaa osaa. Jos vaikka vahingossa löytyisi hyvät valmiit osat ja vielä eduulisesti. Eli mahdoton yhtälö. Hyvät osat halvalla. 

No näin kuitenkin pääsi käymään. Saksan ebaysta löytyi herra, jonka ajatusmaailma erosi omastani täysin. Hänellä taisi olla tällä hetkellä 5 cx:ää ja joku muukin pyörä. Mutta ensimmäinen asia mitä hän aina uudelle pyörälle teki, oli se että siitä otetaan kaikki alkuperäisosat irti ja customoidaan pyörä uniikiksi.

Mikä onni minulle. Hieroin hänen kanssaan ebayssa kaupat ja kuinka ollakkaan häneltä löytyi sitten jotakuinkin kaikki osat mitä tarvitsen pyöräni alkuperäiskunnostamiseen. Tehtiin sitten nippu ostoskoriin ja sovittiin könttäsumma. Hinta jäi halvemmaksi, mitä tankin uudelleenmaalaus ja sain kuitenkin postissa:

- Tankin joka on syntisen hyvässä kunnossa
- Sivumuovit
- Lähes uudenveroiset kromiset takaiskarit
- Virheettömän satulan
- Uudenveroiset imukurkut
- Hyväkuntoiset alkuperäiset peilit (ei kopio)
- Etulampun kromiset kannatinkorvakkeet
- Etulampun alle Honda-logo
- Regulaattori
- Alkuperäinen kytkinkahva


Myyntikuva näytti liian hyvältä: tästä se uudelleen ajatus sitten lähti. 


Myyntikuva sivumuovista

Myyntikuva toisesta sivumuovista


Koska harvoin noin hyvässä maalipinnassa olevia osia löytyy, niin kävi mielessä että onko kyseessä huijari. Tosin herralla oli liki 200 kauppaa takana ja 100% positiivista palautetta, niin se toi uskoa että kyllä paketit kotiin asti tulee.

Viikon verran meni ja posti toi paketit ja hyllyssä on nyt osat odottamassa oikeaa hetkeä. Ja kyllä. Tankin maalipinta ja muutkin osat ovat juuri niin hyvässä kunnossa kuin herra antoi ymmärtää.








Joskus löytää jotain halvalla. Tämä regulaattori maksoi 1€ ebaysta. 
Kukaan muu ei sattunut tarjoamaan siitä mitään. Ihan hyvä varaosa.


En oikein tiedä miten voisin sen suuremmin kiittää häntä tästä mahdollisuudesta ostaa tämä kasa. Hän tuntui olevan oikein ymmärtäväinen ja siksi kai hinta saatiinkin yhteistuumin sovittua kumpaakin miellyttäväksi.

Lupasin kiitokseksi  kirjoitella hänen omista uniikeista pyöristään blogi-kirjoituksen. Hänellä on mm. yksi saksassa palkittu cx500 custom, josta hän kuvan lähetti. Kyseisen pyörän kun näin, niin tuli itsellä sellainen olo että "I'm doing it wrong. Why am I doing this". Hänen pyöränsä näytti siltä, miltä cx500 customin pitäisi näyttää tehtaalta lähtiessään. Ihan tajuttoman tyylikäs. Mutta tästä lisää sitten kun saan häneltä paremmat kuvat blogia varten.


Thank you Kurt! You helped me a lot.