keskiviikko 7. joulukuuta 2022

VN750 jäähdytyspuolen huolto

Koska VN750 sininen oli itselle taas uusi pyörä, niin tottahan se pitää käydä perus toiminnallisuuksiltaan täydellisesti läpi samantien. Kartoitus, että mitä kaikkea siitä oikein löytyy.

Samantien sai repiä taas pois kaikki Reed-venttiileiltä lähtevät alipaineletkut ja tulpata reed-venttiilit. Tästä on pari kirjoitelmaa blogissa ja löytynee hakemalla reed sanalla blogista. Käynti paranee kun hävittää vuotavat turhat letkut.


Öljyt oli kuulemma vaihdettu kesällä ja ajettu vain muutama sata kilometriä, mutta mistä sitä tietää. Päätin valuttaa öljyt pois ja vaihtaa öljyt ja suodattimen uuteen. Alumiinifolio sopivasti taiteltuna suodattimen alla on siksi, että suodattimesta muuten avatessa valuu kaikki öljy suoraan starttimoottorin päälle ja taakse. Tulee turhaa siivottavaa. Foliolla hoituu homma hyvin.


Uudet öljyt sisään ja pyörän käyttö kuumaksi. Ihmettelin, kun lämpömittarin viisari ei nouse ja syylärin tuuletin ei lähde pyörimään. Löytyi ongelmakohtia. Syylärin vasemmassa alareunassa on tuulettimen maadoitus lämpöanturilla hoidettuna. Kontakti tulee, kun syylärin neste lämpiää riittävästi. Anturissa oli abiko-liittimen osa poikki. Ei ihme ettei tuuletin pärähtänyt käyntiin.


Sattumalta minulla olikin tällainen anturi kotona hyllyssä ennestään ja päätin vaihtaa sen heti. Se vaatii jäähdytysnesteiden pudottamisen. Tuleepahan nekin tehtyä samalla kertaa. Moottorin pohjassa oikealla puolen on pultti, jonka irroittamalla jäähynesteet voi valuttaa pois.


Samoin molempien sylinterien sivuilla alaosassa on pultit, jotka avaamalla saa sylinterit tyhjennettyä jäähynesteistä. Sitten vaan tykittää letkulla kunnolla jonkin aikaa vettä järjestelmään syylärin täyttökorkista, jotta saa kierrossa olevat sonnat pihalle. 

 

Kun järjestelmä on tyhjä ja huuhdeltu, oli helppo lähteä vaihtamaan thermo-katkaisija syylärin pohjasta.


Vanha ja uusi rinnakkain.


Ja uusi paikallaan.


30 vuotias pyörä. Nesteet ulkona. Samalla kertaa päätin vaihtaa myös termostaatin. Se kun ei maksa motonetissa kuin kymmenisen euroa, kun ostaa samaa ikäluokkaa olevan Honda Civicin termostaatin. Halkaisija on sama. Avautumislämpötila on sama 82'C. Korkeudessa on pieni ero, mutta niin pieni, ettei haittaa mitenkään. Motonetista sai myös sopivan kokoisen o-renkaan tuohon termostaattikotelon kanteen.



Tässä vielä Gates merkkisen termarin numerosarja. Termostaatti asennetaan niin, että tuo pieni piste tulee ylöspäin. Siinä on reikä, jotta ilmaa ei jää jumiin termarin yläosaan ja nestettä liikkuu hieman kokoajan.




Vähän Blue Hylomar tiivisteliimaa, jotta o-rengas pysyy hyvin paikallaan asennuksen ajan. Sotkuista, mutta pääasia että tiivistää ja koko koppa jää piiloon tankin alle näkymättömiin.



Tämän jälkeen uudet jäähdytysaineet syyläriin ja koneeseen. Paisuntasäiliön tyhjäys vanhoista ja pesu paisuntasäiliölle. Uudet nesteet myös sinne. Samalla putsailin näkyviä kontakteja sähköliittimistä ja tankki paikalleen ja kone käyntiin. Ilokseni lämpömittari lähti toimimaan ja syylärikin pärähti käyntiin kun kone lämpesi riittävästi. Jäähdytyspuoli nyt huollettu.


VN750 1993 sininen tuli taloon

Hetkeen en ole ehtinyt kirjoittelemaan mitään, mutta jos nyt vähän aktivoituisi taas.
Myin edellisen museoidun VN750 pois kesälomareissun jälkeen sillä ajatuksella, että jos kuitenkin jotain 900-1500cc customia tilalle. 

Kyttäilin aikani sopivan hintaluokan projektia, jossa olisi puuhasteltavaa talveksi ja hintaluokka olisi sopiva suhteessa riskeihin. Kun mitään ei löytynyt, päätin tarrata kiinni jälleen samanlaiseen VN750 pyörään. Se on sitten jo kolmas VN750 minulla. Ei siinä mitään. Todella kiva pyörä. Ketterä, mukavan kokoinen ja kuitenkin tehokas, että jaksaa viedä hyvin 93 kg miestä. Hyvinhän tällaisella tuli vedettyä viime kesän viikon kestävä reissu lappiin ja takaisin.

Myyntikuvat olivat huonot ja ihan selvyyttä ei ollut pyörän kunnosta kuvien perusteella. Myyjä oli puhelimessa asiallinen ja paikanpäällä pyörä oli paljon siistimpi mitä kuvissa. Ainut kosmeettinen virhe että satulassa oli 10cm viilto. Muutoin melkeimpä suoraan museorekisteröitävissä. Tosin ikänsä puolesta vasta aikaisintaan tammikuussa 2024.

Tämä tuli haettua vähän yli tunnin ajomatkan päästä Tuurista ja en uskaltanut lähteä ajamalla sitä hakemaan pois. Juteltuani myyjän kanssa, hän sanoi, ettei ole ajellut sillä kuin muutamia tuhansia 10 vuoden aikana. Päättelin, että se voi olla hyvin siinä tilassa, että jotain kannattaa käydä läpi, ennen kuin sillä lähtee ajamaan pitkää reissua kotiin. 

Ja oikeassa olin. Renkaat olivat muistaakseni 12 ja 16 vuotta vanhat. Pintaa oli vaikka kuinka, mutta niin paljon pykimää ja halkeamaa sivuissa, että ei sillä uskaltanut kuin pienen koeajon ajaa, että testasi vaihteiden toimivan. Hyvin se pelasi. Ulkonäön, renkaiden ja kaiken perusteella mittarissa olevan vähän yli 50 000 km pitää luultavasti hyvinkin paikkansa.

Ei muuta kuin kaupat pyörästä ja tuupattiin pyörä peräkärryyn ja kärryllä ajo kotiin. Toki Tuurin kyläkaupan kautta.

Tästä sitten tarinaa tänä talvena, että on jotain puuhailtavaa. Tosin syksyllä jo ehdin about kaiken tekemään. Mutta kuitenkin. Katsotaan keväällä sitten pidetäänkö tämä itsellä kesän verran vai myydäänkö ja jatketaan sen isomman etsimistä.








maanantai 11. heinäkuuta 2022

VN750 Road Trip 2022 - Kesäreissu Lappiin

Terveppä terve, se on 2022 ja kesän road trip reissutarinan aika. Aikaisempina vuosina ollaan kierretty viroa, latviaa ja suomea ristiin rastiin. Viime vuonna piipahdettiin Kajaanissa asti. Silloin opittiin, että kannattaa ekana päivänä sännätä se pitkä siivu perille asti ja sen jälkeen päiväreissut vähän lyhyempinä.

Joten tällä metodilla lähdimme tällä kertaa vielä pidemmälle. Varattiin mökki Rukalta viikoksi ja pidettiin sitä tukikohtana. Aikaisemmin olemme vaihtaneet hotellia joka yö, mutta nyt ajateltiin kokeilla toisin ja pitää yhtä paikkaa yöpymisille koko viikon ajan. Säästyy siltä tavaroiden pakkaamiselta joka päivä, kun tekee retkiä maastoon.

Lähtöhulina oli niin vauhdikas, että kotipihasta ei tullut kuvaa, mutta ensimmäinen vesitauko +27'C helteessä pidettiin jossain etelä-pohjanmaalla. Koska ajamiseen menee noin 12h, niin nopea pysähdys ja äkkiä matkanpäälle takaisin.

Joka vuosi olen vaihtanut kulkinetta ja tänä vuonna matkaa tehtiin Kawasaki VN750 museopyörällä vuosimallia 1990.


Tankkaustauko jossain pohjanmaalla ja nopea safka naamaan. Kebabista energiat ja taas äkkiä matkaan.


Tosiaan siirtymä niin pitkä, että ei siinä jääty kuvailemaan turhaan reitin varrella. Yksi kohta oli pakko pysähtyä kuvaamaan. Reitillä tuli jossain kohtaa Kajaanin ja Kuusamon välillä kyltti "Hiljaimen kansa X kilometriä". Sanoin kaverille kypäräpuhelimen kautta, että en tiedä mikä tämä hiljainen kansa on, mutta tulee ensimmäisenä mieleen joku kauhuelokuva, kuten maissilapset tai midsommar tms. No kaverin johdattaman kurvattiin siihen pihaan.

Ja hyi hitsi... laskevassa ilta-auringossa paikka oli suoraan sanottuna karmaiseva. 



Tuhannet hahmot sai mielikuvituksen laukkaamaan. Mitä jos joku noista liikkuukin. Uskaltaisinko mennä yöllä hämärän aikaan kävelemään tuonne sekaan. Ajatuskin hirvittää. Liikaa kauhuleffoja selkeästi tullut katsottua.


Päästiin perille ja tässä tallennettu reitti kotoa Ylöjärveltä Rukalle. Vähän välteltiin isoimpia teitä alkumatkassa, ettei mene ihan koko reissu satasen matkavauhtia.




Itse mökki oli mitä upein hirsimökki. Tuollaisen kun omistaisi, niin kyllä sielu lepäisi. Se hiljaisuus oli korviinpainuvaa. Ei kaupungissa pääse nauttimaan sellaisesta hiljaisuudesta edes yöaikaan. Aina jossain menee autoja, junia tai muuten jotain suhinaa tulee jostain.






Muutama ötökkäkin ehti matkalla osua visiiriin. Puolimatkassa kebabilla toki tuli pestyä jo ensimmäiset raadot pois, jotta näki edes jotakin.


Aika väsynyt olo oli 12h siirtymästä, joten samantien sai mennä nukkumaan. 
Seuraavana aamuna ensimmäiseksi tutustuminen Rukan huipulle. Mahtavat oli maisemat kertakaikkiaan.


Koska tätä reissua oli odotettu kuin kuuta nousevaa, niin tokihan se pitää palkita hyvällä sikarilla rauhassa istuen rukakeskuksen sydämessä.


Poroja täällä oli ihan joka puolella. Leppoisia kavereita. Tiellä vähän liiankin leppoisia, kun välillä eivät meinanneet siirtyä pois tieltä millään :)



Ruka-keskus vaikutti mukavalta paikalta. Siellä piisaa aktiviteettilomailijalle tekemistä oli kesä tai talvi. Laskittelua, vesileikkejä, maastopyöräilyä, kelkalla teräskourua pitkin laskemista, mönkijöitä, moottorikelkkoja, ym ym. Sekä toki ravintoloita ja yö elämää.




Kropassa tuntui yhä se 12h siirtymä seuraavana päivänä, joten päätettiin jättää muut ajelut väliin ja piipahtaa ostamassa hyvää rommia ja viiniä ja istahtaa vain ilta rauhassa mökissä.






Yhtenä päivänä päätettiin lähteä katsomaan salpalinjaa ja taisteluhautoja Kuusamon eteläpuolella. Sateen uhkaa oli, mutta yhä vältyttiin sateelta.






Salpalinja on yhä Suomen suurin rakennustyömaa. Sitä oli tekemässä enimmillään 35 000 miestä 
keväällä 1941 ja heitä muonittamassa oli 2 000 lottaa.

Jos salpalinja ei ole tuttu, kannattaa siihen tutustua wikipedian kautta 




Samalla piipahdettiin kurkkaamaan venäjän rajan tuntumassa. Tyhjää oli ja itse rajanylityspaikkakin kiinni viikonloppuna. 



Rukan huipulta kuvaa myös toiseen suuntaan. Upeita mökkejä koko huippu täynnä. 


Sitten päätettiin piipahtaa lapin puolella. Tarkoituksena käydä katsomassa Sallatunturi ja Sallan kylä.


Napapiirin raja ylitetty. Samalla söimme todella hyvää poropiirakkaa jossain ison karhunkierroksen alkupisteen pienessä kahvilassa.


Sallatunturi oli vähän tylsä verrattuna Rukaan. Huipulle ei päässyt ja alhaalta siitä ei saanut kunnon kuvaa. Joten jätettiin kuvaamatta. Samoin Salla ohitettiin läpiajolla vauhdilla. Ei oikeastaan mitään nähtävää. Salpalinjasta pieni pätkä keskellä kaupunkia hienosti näkyvillä, mutta muuten aika pieni paikka. 

Jatkettiin kylmästi matkaa ja jossain kohtaa törmättiin kolmanteen tuntemattomampaan tunturiin. En muista nimeä, mutta tunturin juurella oli kyltti "Lautta lähtee silloin ja silloin". Uteliaisuus heräsi, että missä ihmeessä tunturin luona on muka iso järvi ja lautta. Ajettiin tietä päähän asti ja kyllä... vastaan tuli iso järvi jonka yli meni lautta.


Emme lähteneet ylittämään järveä, koska bensamittari näytti siltä, että sillä ehkä pääsee Posiolle asti tankkaamaan ilman ylimääräisiä seikkailuja. Lapissa kun huoltoasemia ei ole ihan 10km välein, niin pitää vähän miettiä näitäkin asioita.

Vaan seikkailuhan siitä tuli silti. Navi päätti paluulähdössä näyttää, että "toista tietä pitkin" on sama matka Posiolle. Toki haluttiin kokeilla se toinen tie, ettei samaa tietä vallan ajeta. Se tie oli soratie ja sitä kestikin sitten noin 60km matkan ja 2-3h köröttelyvauhdilla. Sen tasapainoilun jälkeen hartiat olikin hyvin jumissa. Posiolle syömään pitsaa järvinäköaloin ja tankki täyteen.


Intercom radioyhteydet kypärien välillä alkoi toisena päivänä jo reistaamaan. Radio, musiikki kännykästä ja puhelut kännykästä kuuluivat ihan hyvin. Mutta kypärien välisessä intercom yhteydessä jostain syystä volume oli todella hiljainen ja sitä ei saanut kovempaa. Jotain vikaa varmasti tulossa.  Päätin purkaa laitteen ja katsoa onko hapettumia tai epäilyttävää. Akkukin pois, että resetoituisi. Vaan eipä auttanut mitään. Vaihtoon pitänee laittaa laite.



Yhtenä päivänä päätimme lähteä katsomaan Hossan kansallispuistoon Julma-Ölkky rotkojärveä.
Ei yllättänyt enää että sekin reitti meni lopulta huonokuntoista soratietä viimeiset 10km.


Itse järven päädystä ei jylhiä kallioita näkynyt yhtään. 



Emme silti ajokamoissa harkinneet hetkeäkään, että lähtisimme vaeltamaan 3km suuntaansa, jotta näkisimme kallioita ja riippusillan. Sen sijaan hypättiin veneeseen joka teki kiertoajelun koko järven päästä päähän. 




Kuvasta näkyy huonosti, mutta arviolta 4000 vuotta vanhoja kalliomaalauksia on kuvan pystysuorassa seinässä. Punaisella kaksi ihmishahmoa ja kolmio sekä peura/hirvi. Eihän noista selvää saa, mutta näin kuulemma on. Venereissu oli hyvä valinta, koska rannalta näitä ei näe. Pitäisi olla järvi jäässä, jotta ne näkisi.



Riippusilta noin puolivälissä rotkojärveä


Kalliot ovat parhaimmillaan liki 50m vedenpinnan yläpuolella ja järvi syvyydeltään melkein 50m syvimmästä kohtaa. Vesi järveen tulee kallion eri lähteistä.


Pirunkirkko on halkeama kalliossa, jonne pääsisi veneestä kiipeämään ylös.



Nähtävää olisi varmasti paljon, mutta kaikki liittyy tavallaan samaan. Joko se on aktiviteettilomaa lapissa tai sitten eräilyä ja kalastusta. Enempää emme miettineet nähtävyyksiä, vaan otettiin pari lomapäivää ihan lepäillen ja viimeisenä päivänä aamupala kaupasta ja nokka kohti kotia.


Heatmap missä tuli ajeltua. Kuopiosta reitti erkaantui kaverin kanssa ja suuntasimme kotiin. Sateilta vältyttiin lähes koko matka. Jyväskylän kohdalla iski täys kaatosade kohdalleni ja silloin ei naurattanut että ajovarusteina oli ajohuppari, sekä ajofarkut. Muuten koko viikko helteessä pärjätty näillä, mutta sateesta ne ei tykkää. Keuhkokuumeelta pelasti se, että kaveri antoi minulle kertakäyttösadetakin, jonka vetäisin hupparin alle juuri ennen sadetta. Kylmä vesi ei päässyt ihoon muuta kuin jalkojen kohdalta ja pystyin viimeiset 200km ajamaan kotiin ja suoraan lämpimään saunaan.



Oli jälleen kiva reissu, mutta tässä oppeja mitä jäi mieleen:
  • vaikka tukikohtana olikin yksi mökki, niin silti jotenkin enemmän reissufiilistä tekee se, että joka päivä pakataan kamat kasaan ja siirrytään seuraavaan paikkaan
  • rahassa puolestaan säästi, kun pystyi tekemään itse ruokaa mökissä
  • pohjoisessa etäisyydet ja ajantaju eivät vastaa yhtään etelän meininkiä. Mikä tahansa nähtävyys ja ajatus, että tehdään nopea retki katsomaan kohde. Se on aina 200-300km menopaluu ja 3-5h ajallisesti. Mitään ei tehdä nopeasti.
  • huoltoasemia ei ole kovin tiheästi. Aina kannattaa tankata ihan piripintaan ennen kuin lähtee mihinkään kohteeseen. Pari kertaa oli laskemista, että riittääkö bensa huoltoasemalle. Onneksi riitti.
  • hyttysiä ja paarmoja on aivan hemmetisti. Vaikka mökin ikkunat ja ovet olivat 3 päivää kiinni, niin silti meillä oli jokaöinen hyttysjahti monta tuntia ja kymmeniä hyttysiä tuli tapettua. Veikkaan että ne tulivat jostain takan savupiipusta tai jostain. Todella ärsyttävää kun pilataan yöunet.
Kiva oli käydä, mutta ehkä jatkossa kuitenkin etelä-suomea, ahvenanmaata tai lahden yli viroon. Vähemmällä ajolla paljon enemmän nähtävää. Ei se bensakaan ihan ilmaista enää ole, niin pitkät siirtymät kyllä ne vaan maksaa.

Kawasaki VN750 toimi täydellisesti. Ei mitään ongelmia, ei mitään vuotoja. 
Kawan kulutusta en tarkkaan vielä laskenut, mutta normi maantieajossa 250km siirtymällä yhden pätkän laskettu kulutus oli 4.2l/100km. Eli pienellä kulkee ja kun vakuutus on se museopyörän vähän yli 30e/kk, niin ei paljon halvempaa ajoa voisi olla.

Koko reissun ainoa hajonnut asia oli kypäräpuhelin. Tästä saa taas seuraava omistaja hyvän läpikäydyn pyörän uusille seikkailuille. Itse taidan ryhtyä taas katsomaan rauhassa, että mikä pyörä voisi olla ensivuoden seikkailulle sopiva :)