Asiaa kaasuttimien synkronoinnista.
CX500 pyörien kahden kaasarin synkkaus silmämääräisesti on ihan ok. Toimii riittävän hyvin, mutta kun otetaan puheeksi neljäsylinterinen ja neljä kaasuttiminen goldwing niin homma menee hieman herkemmäksi.
Tällaisella helmi-letku härvelillä pystyy about synkkaamaan kaasarit, mutta jos haluat täydellisen lopputuloksen, niin suosittelen ostamaan minkä tahansa oikean synkronointi-vehkeen.
Vaihtoehtoja on monia.
On nestemäisiä pylväitä, on metallipylväitä ja on alipainemittareita viisareilla.
Hintaluokkia on monenlaisia sanotaanko 50-200e
Olen pitkään halunnut ostaa kunnon synkkavehkeet. Nyt kun aloin letku-helmi härvelillä wingiä synkkaamaan, niin jotenkin tuli sellainen olo, ettei tällä saa synkkausta kyllä tarpeeksi tarkasti suoritettua. Joten tilaukseen lähti saksan maalta tällainen alipainemittareilla oleva neljän mittarin härveli. Halvemmalla olisi saanut kahden mittarin systeemin, mutta kyllä se vaan helpottaa kun saa kaikki neljä kaasaria kerralla kiinni mittareihin. Toiset vannoo nestepylväiden nimeen, mutta luultavasti ero herkkyydessä on niin pieni, että päätin kuitenkin lähteä hieman halvempiin mittareihin.
Mukana tuli eri mittaisia 5mm ja 6mm kierteillä olevia nippoja. Sekä 4kpl kumiletkuja ja mittaristot supistajien kera. Ja mikä parasta, koko setti pysyy hyvin omassa salkussaan hyvin jemmassa.
Sain hyvän vinkin ulkomailta, että kannattaa ensitöikseen testata jokainen mittari yksitellen yhteen kaasuttimeen, että onko mittarit kalibroitu hyvin. Pitäisi kaikkien mittareiden näyttää suurinpiirtein saamaa.
Good point. Tein niin heti ensimmäisenä. Muutenhan synkkauksessa ei ole mitään järkeä.
Mikäli mittareista joku heittäisi paljon, niin mittarilasin alla on ruuvi, josta saisi säädettyä mittaria. En selvittänyt sen enempää, miten siihen pääsee käsiksi, mutta jotenkin varmasti pääsee.
Kaikki testattu ja erot olivat niin pieniä, että niillä ei ole mitään merkitystä lopputuloksen kannalta, joten totesin mittareiden olevan riittävän hyvät omaan kalibrointiini.
Wingiin menee 5mm kierteellä olevat nipat.
Aika hyvin olin helmi-letku-härvelilläkin saanut kaasarit. Vain yksi kaasari heitti jonkin verran.
Vaan täytyy sanoa, että en uskonut täydellisen synkroonin olevan niin merkitsevä.
Helmi-letkulla pärjää ihan ok. Mutta kyllä kun kunnolla sai kaikki synkkaan, niin reagointi kaasuun on ihan eri luokkaa.
Wingissä vielä on tosi herkkää, että jos kaasuttimet eivät ole synkassa, niin hiljaisilla kierroksilla paikoiltaan lähtiessä moottorin sisällä oleva iso ketju rallattaa ja raksuttaa tosi pahasti. Usein wingistit lähtevätkin totutusti sen vuoksi korkeilla kierroksilla paikaltaan liikenteeseen. Mutta kun synkka on kunnolla säädetty, niin paikaltaan lähteminen hiljaisilla kierroksilla on kuin lähtisi sähköautolla liikenteeseen. Ei mitään rallatusta saati raksatusta. Vain nätti lähteminen hienoilla pienillä kierroksilla.
Goldwingeissä kaasuttimien synkronointi onkin erityisen tärkeää.
Käytin koneen lämpimäksi ja aikani säädettyäni sain kaasuttimet ihan tip top kohdilleen.
Olen kaksi vuotta omistanut tämän wingin ja olin ihan hämilläni, miten wingin käyttäytyminen muuttui, kun synkka oli kohdillaan. Kuvittelin että wingini kaasarit on ok, mutta nyt vasta tiedän että ne on ok. Ja pyörä on kuin aivan eri ulottuvuudesta.
Suosittelen jokaiselle pyörämallista riippumatta, että joko ostat omat synkkavehkeet tai sitten synkkaat jossain muualla. Saatat hämmästyä lopputuloksesta. Toki olettaen että pyöräsi on kaasuttimilla, eikä ruiskuvehje.
GoldWing GL1100 ja GL1000 mallissa menee synkronointi seuraavasti.
1. Käytä moottori käyntikuumaksi. Synkronointi tehdään aina kuumalla moottorilla.2. Hondan vanhoissa pyörissä on yleensä 5mm kierteet imukurkuissa. Aseta sopivat nipat kierteisiin o-renkaiden kera, jotta nippa tiivistyy hyvin, eikä tule imuvuotoaj. Osat tulevat synkkapaketin mukana. Aseta nipat ja letkut mittareita varten jokaiseen imukurkkuun (4kpl)
3. Ensin synkataan oikean puolen kaksi kaasutinta vastaamaan toisiaan.
Kaasuttimien välissä on 8mm lukitusmutteri, sekä lattapääruuvi. Laita moottori käyntiin tyhjäkäynnille ja avaa lukitusruuvi. Säädä ruuvimeisselillä ruuvia, kunnes synkronointimittarit näyttävät samaa. Lukitse mutteri lopuksi, ettei synkka karkaa.
4. Lopuksi oikean ja vasemman puolen kaasutinparit synkataan vastaamaan toisiaan siten, että kaikki neljä ovat lopuksi yhtä. Se tapahtuu vasemman puolen kaasuttimien takaosassa olevasta samanlaisesta ruuvista ja lukitusmutterista. Tämä ruuvi säätää pelkästään vasemman ja oikean puolen eron.
5. Olet valmis. Kaikkien mittarien pitäisi näyttää nyt samaa ja kaasuun reagointi on herkempää.
Minulla on öljytäytteinen 3 metrinen lautaan niitattu muovinen "mopon" bensaletku jolla säätelen boxerin kaasareita. Onko wingin kaasarien säätäminen sillä mahdollista koska neuvon mukaan ensin säädettiin oik.puolen kaasarit ja sitten vas.puolen tasapariksi. Viimeisenä tasapainotetaan oik/vas keskenään. Onnistuisiko se homma tuolla letkulla. Se on tarkka ja herkkä
VastaaPoistaKyllä sillä saa wingin kaasarit säädettyä myös ja luultavasti riittävällä tarkkuudella. Synkkaat ensin toisen puolen kaksi kaasutinta ja sen jälkeen toisen puolen kaksi kaasutinta. Kun ne ovat kumpikin puoli synkattu, niin sen jälkeen nämä molemmat puolet (kaasutinparit) synkataan vielä keskenään. Onnistuu toki letkuin, mutta sitä letkujen irroittelua ja asettelua siinä joutuu vähän enemmän tekemään.
Poista