Tässä kun on nyt kannentiiviste vaihdettu ja samalla valutettu öljyt ja jäähdytysnesteet pois, niin päätin kokeilla käsin miltä tuntuu vesipumppu. Ja klappiahan siinä oli. Ihan kunnolla sormin tunnettavissa olevaa klappia, jota ei pitäisi olla yhtään, koska vesipumpun akseli on laakeroitu kahdella laakerilla, niin kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla jämpti. Eli laakerit menossa veispumpussa.
Myös moottorin pohjassa vesipumpun alapuolella sijaitsee wingin juorureikä "weephole". Se oli vuotanut ihan pikkuisen öljyä, joka viittaa vesipumpun takana olevan stefan, laakerin tai jonkun o-renkaan falskaamiseen.
Jottei joka vuosi tarvitsisi näin isoihin toimiin ryhtyä, niin päätin että hoidetaan tämäkin samalla nyt sitten pois alta.
Vesipumppu sijaitsee moottorin etuosassa lohkon vasemmassa alareunassa. Siinä kannen takana, mihin syylärin alempi letku tulee.
Mutta vaikka saatkin tuon kannen alta vesipumpun propellin näkyviin, niin sitä ei saa irroitettua irroittamatta koko etupään lohkoa. Lohkon irroitus sinänsä on helppo operaatio, mutta ai että miten ikävässä paikassa se on. Nostopöytä olisi tässä kohtaa kova juttu. Kaikki muu menee nätisti, mutta vanhan tiivisteen kaapiminen pois on todella ikävää paikoitellen tiellä olevien runkoputkien vuoksi.
Jälleen kerran suosittelen jotain tiivisteenpoistoainetta, esim. CRC Gasket Remover on aika tehokasta. Suihkautat sitä kunnolla tiivisteisiin ja annat olla 20-30 minuuttia ja kaavit jollain sopivalla taltalla tai muulla varovasti tiivisteet pois.
Itse vesipumppu on tuossa etulohkossa kolmella pultilla kiinni. Pulteissa on alumiiniprikat tiivistämässä vesipumpun, ettei pulttien raoista pääse öljy tulemaan läpi vesipuolelle tai juorureikään.
Vesipumppu on mallia Hondan alkuperäinen ja propeliosa on bakeliittia. Rakenne on yksinkertainen. Bakeliittipropeli on kiinni akselissa, joka menee tuon alumiinirungon läpi laakeroituna kahdella laakerilla. Rungon ja propelin välissä on mekaaninen vesipumpun tiviiste. Koko komeus kiinnitetään lohkoon niin, että siinä on kaksi o-rengasta kiinni.
Vesipumpun pohjassa näkyy reikä, joka johtaa lohkon juorureikään. Mikäli reiästä valuu jäähdytysnestettä pyörän alle, niin isompi o-rengas tai vesipumpun mekaaninen tiiviste vuotaa.
Mikäli siitä valuu öljyä maahan tai sen verran että se sotkee moottorin pohjan, niin rikki on joko laakerit, pienempi o-rengas tai sitten vesipumpun taakse tuleva öljystefa.
Vesipumppu on mallia korjattavissa oleva. Riittää että irroitat sen takapäästä pienen lukkoprikan, naputtelet akselin varovasti pihalle ja vaihdat laakerit sekä mekaanisen tiivisteen.
Oikean kokoiset laakerit maksavat motonetissa 2.90e/pari.
Oikea laakerikoko tähän bakeliittipropeliseen malliin on 6000-RS2, mitat 10x26x8 mm.
Metallisiipisessä mallissa saattaa olla eri kokoiset laakerit?
Mekaaninen vesipumpun tiiviste maksa 20-30 euron luokkaa.
Ajatuksenani oli korjata tämä, mutta osoittautuikin liian hauraaksi tuo bakeliitti. Pari pientä napautusta vasaralla akseliin ja bakeliitti pärähti palasiksi kerrasta. Ajan hammas haurastuttanut.
Kalliiksihan tämä tulee, kun uusi vesipumppu maksaa likemmäs 200 euroa. Toisaalta parempi näin, kuin että se olisi rikkinäisten laakereiden värisyttämänä murtunut moottorin sisällä ja bakeliitin palaset lähteneet kiertoon ja tukkineet kaiken.
Tilasin uuden jenkeistä 120 eurolla ja se meni tulliin. Lopullinen hinta tullattuna taisi olla 148 euron luokkaa. Kuten kuvasta näkyy, Honda vaihtoi jossain kohtaa nämä metallisiipisiksi ja ilmeisesti ihan syystäkin.
Koyon made in Japan laakerit. Eli laatua on eikä mitään kiinan laadutonta tavaraa.
Samalla myös oikean malliset uudet o-renkaat vesipumppuun, sekä kiinnitys runkoon. En löytänyt mistään järkihinnalla niitä alumiinisia uusia prikkoja, joten tilasin pari pehmeää kupariprikkaa, joita käytetään esim. CX500 Hondan vesipumpun propellin kiinnityksen tiivistämiseen. Laitoin näillä kupariprikoilla pultit kireälle ja tiiviiksi.
Edellinen omistaja sanoi tehneensä wingiin moottoriremontin. Hoonaukset, männänrenkaat, runkolaakerit jne... Merkkejä siihen liittyen näkyy. Esim. moottorin sisällä oli jotain tällaisia isoja ristipääruuveja, joissa pientä nylppäämisen merkkiä. Eli kyllä moottori on purettu. Hyvä hyvä.
Vesipumpun metallisiipi läheltä kuvattuna ja miltä se näyttää etulohko uudelleen kiinnitettynä. Etulohkon alapuolella on monta eri kokoista o-rengasta. Ne kaikki kannattaa uusia. Helpoimmalla pääsee, kun ostaa etupään tiivistepaketin, jossa on kaikki o-renkaat, stefa ja tiiviste.
Samalla tuli vaihdettua uudet letkut syyläriin ylä ja alapäähän. Gatesiltä löytyy tällainen letku mallinumerolta 21008, jonka sopivasta kohtaa leikkaamalla saa juuri oikean malliseksi syylärin ylä ja alapäähän. Orkkis letkut maksaa joku 30-40 euroa. Tämä taisi olla jotain 10e luokkaa.
Termostaatin vaihdoinkin jo aikaisemmin myös Gatesin 82'C malliin talvella.
Uusi letku kiinni syyläristä termariin ja toinen syyläristä vesipumpulle ja rosteriklemmareilla kiinni. Jätin alapään letkusta sen kierrejousen pois, joka suojaa letkua. Letkun seinämävahvuus oli niin paksua, että ei se siitä ihan helpolla ajossa puhkea.
Vielä huuhtelin paineella syylärin ja paisuntasäiliön ja täytin uusilla jäähdytysnesteillä. Nyt on koko jäähdysjärjestelmä uusittu.