tiistai 29. maaliskuuta 2016

CX500 1979 - Ensikäynti talven remonttien jälkeen






lauantai 26. maaliskuuta 2016

CX500 1979 - Pakoputkisto ja kaatumaraudat kiinni

Sain taas pikkuisen aikaa ja kerkesin ruuvaamaan vasemmalle puolelle pakoputkiston ja kaatumaraudan kiinni. Minulla on hyllyssä kolme erilaista äänenvaimentajaa tähän malliin. Alkuperäismallin kopiota, siitä hieman pidempää mallia, sekä Marvinin muutaman sentin lyhyempää suorempaa mallia.


Marving putket. Lyhyemmät ja suorat putket.


Tällaiset normaalia pidemmät änkkärit olisi yksi vaihtoehto.


Kuitenkin jotenkin tykkään alkuperäismallisesta äänenvaimentajasta ja sen äänimaailmasta, joten päädyin laittamaan alkuperäismallisen näköiset. Nämä eivät ole suorat putket, vaan sisältävät jotain kammioita sisällään. Valo ei näy suoraan läpi. Tämä varmasti vaimentaa sopivasti ääniä ja antaa myös osana CX:lle sen tutun ominaisäänen, josta CX tunnistetaan jo kaukaa.



Ostin alkuperäismallin näköiset änkkärit muun osakasan kera eräältä cx omistajalta. Harmillisesti hän oli joskus kipannut pyöränsä ja oikean puolen änkkärissä on selkeä iso jälki kaatumisesta. Mikäli nämä putket jäävät pyörään lopullisesti ja pyörä on tullut jäädäkseen, niin täytyy ostaa oikealle puolelle uusi äänenvaimentaja.

Samalla asentelin kaatumaraudan jo paikalleen ja nyt alkaa CX näyttämään jo hienolta. Tästä tulee vielä hieno pyörä.



Oikean puolen putkiston asentamiseen täytyy taas koittaa löytää sopiva time slotti jostain välistä. Perheellisenä se ei aina ole niin itsestäänselvyys.  Mutta kyllä tämä kesään mennessä on ajokunnossa. Eihän tuolla ole vielä ajokelejäkään.


edit: sain toisenkin puolen pakoputket ja kaatumaraudan kiinni, joten tässä lisäkuvia.
Eturengas vielä vaihtuu ja sen jälkeen pyörä on ajokunnossa. Jotain pientä hifistelyä saattaa vielä tulla, mutta pääpiirteittäin kaikki tärkein on etujarrua ja eturengasta lukuunottamatta käyty jo läpi.



Tästä näkee oikean kyljen pakoputken nirhauman, mikä änkkäriin on tullut änkkärien edellisen omistajan toimesta. Tuon kanssa voi ajaa ja elää, mutta jos haluaa top top priimaa, niin putki kannattaisi vaihtaa.



Talven askartelut selvästi kannattivat. Nätti pyörä siitä tulee.

torstai 24. maaliskuuta 2016

CX500 1979 - Syylärinsuoja ja jalkajarrun akselin rasvaus

Tänään oli tarkoitus laittaa pakoputkia paikalleen. Kunnes huomasin, että jalkajarrun polkimen vääntämä akseli on mahdollista irroittaa vain, jos pakoputkiston kollektori on pois paikaltaan.

Onneksi en ehtinyt vielä laittamaan sen kummemmin putkistoa kiinni, joten ei kun irroittamaan kollektori. Tämän jälkeen jalkajarrun vääntämä akseli lähti nätisti irti vasemmalta puolelta vetämällä.
En ottanut kuvia tilanteesta, koska se oli niin likaista touhua. Puhdistin sen rungossa olevan käytävän, josta akseli menee läpi ja puhdistin sen akselin myös irtopölystä ja liasta. Tämän jälkeen rasvasin hyvin akselin ja työnsin sen paikalleen.

Samoin puhdistin sen akselin ja jarrurumpua painavan rautatangon välisen liitoksen ja rasvasin sen hyvin. Sitten jarrupoljin kiinni ja kaikki muutkin siihen liittyvät.

Ja voin kertoa, ettei ole yhdessäkään moottoripyörässäni näin hienosti jalkajarru palautunut. Se suorastaan napsahtaa voimalla ylös.

Pakoputkistoa täytyy asetella joku toinen ilta. Kollektorin asentelin takaisin paikalleen jo.

Syylärinsuoja tuli myös laitettua paikalleen ennen kuin alkukäyrät on paikallaan. Helpompi ruuvata kaikki ruuvit. Sopivan kiiltävä ja siisti syylärinsuoja sopii hyhin kromisten venttiilikoppien ja muiden rinnalle.


lauantai 12. maaliskuuta 2016

CX500 1979 kromiset venttiilikopat

Tällä viikolla olen nähnyt 5 motoristia. Nyt oli aurinkoiset pari päivää ja lumet sulaa rytinällä. Tuli kiirus itselläkin saada omaa pyörää nippuun. Piti ryhtyä edistämään pikkuhiljaa cx:ää kuntoon.

Sain laitettua uuden takarenkaan paikalleen ja samalla rasvattua takavanteen sekä kardaanin spoorit molybdeenirasvalla. Rasvasin myös sivujalan ja sekin liikkuu nyt huomattavasti livakammin.

Myös takajarrupalat tuli tarkastettua ja ne olivat kuin uudet. Lienee vaihdettu kertaalleen, koska käsittääkseni alkuperäisissä jarrupaloissa ei ole uraa.

Sain myös lähiaikoina tekemässäni osa-kasa-kaupassa kromiset venttiilikopat. Vaihdoin ne myös paikoilleen ja ero alkuperäismallisiin on huomattava. Kuvat eivät anna oikeutta miten hienot ne ovat.



Tässä on alkuperäinen venttiilikoppa


Tässä kromattu venttiilikoppa.


Ja lähikuvaa kromatusta venttiilikopasta. Korostuu hienosti tuon kromisen jäähdytysnesteputken rinnalla. Myös kaasuttimen kannet ja pohjakupit ovat kiillotettu.
Samalla asentelin paikalleen pakoputkiston kollektorin, eli H-palan.


Noita tankin teippauksia täytyy harkita, jos ne uusisi jossain vaiheessa.


Tässä toinen puoli.


Tässä vielä vanha ja uusi vierekkäin. Tästä ehkä eron huomaa parhaiten. Kromikoppaa ei ole edes pesty ja kiilloitettu, vaan se on vaan asennettu paikalleen tässä.


Jarrupalassa oli pintaa reilusti ja tupla-urat. Tälle ei tarvinnut tehdä mitään.


Tämän jälkeen saakin alkaa laittamaan pakoputkistoa paikalleen.