sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

VN750 kaasuttimien synkronointi

Tuli suoritettua Kawasaki VN750 pyörään kaasuttimien synkronointi ja täytyy sanoa, että vehje heräsi ihan erilailla eloon.

Olin kaasuttimen huollon yhteydessä koittanut silmämääräisesti katsoa, että synkka olisi kohdillaan. Käytännössä synkkaruuvi vaan säätää "perhosläppää" kaasuttimessa. Niiden pieni rako pitää olla sama kummassakin kaasuttimessa, jotta ne toimivat synkroonissa täydellisesti.

Synkronointi on aika helppo operaatio tähän pyörään. Tarvitset vain 
  • synkronointilaitteet
  • 7mm lenkkiavaimen (pitkävartinen olisi hyvä)

Vulcanin tapauksessa on vain kaksi kaasutinta, joten pärjäämme kahdella mittarilla. 
Ihan ensimmäisenä pyörä pitää ajaa tai käyttää käyntilämpöiseksi. Synkronointi tehdään aina kuumalla koneella. Ei koskaan kylmällä. 


Ensimmäiseksi pitää varmistaa, että käytettävät mittarit näyttävät ylipäätänsä samaa lukemaa samalla alipaineella. Tämä hoituu siten, että käytetään mittarit vuorotellen yhdessä ja samassa sylinterissä ja katsotaan onko lukema sama. Tällöin voimme olla varmoja, että mittarit näyttävät kaikki samoin.

Oikealla puolella mittarin letku asetetaan kuvassa näkyvään paikkaan. Seosruuvin vieressä olevaan nippaan.


Ensimmäisen mittarin lukeman tarkastus


Toisen mittarin tarkistus ja se näyttää ihan samaa. Eli näiden kahden kanssa saadaan hyvin synkka hoidettua luotettavasti.


Vasemmalla puolella synkkamittarin letku laitetaan kiinni samanlaiseen nippaan, joka on seosruuvin vieressä. Vasemmalla puolella siinä on vain tuo alipaineletku bensahanalle. Sen imu hoitaa, että bensahanasta pääsee polttoainetta virtaamaan kaasuttimille.

Letku irti kaasuttimesta ja mittarin synkkaletku kiinni.
HUOM! koska alipainehana ei enää saa alipainetta, se ei päästä bensaa kaasuttimelle. Tämä ei haittaa. Kaasuttimissa on bensaa niin, että helposti pystyt säätämään minuutin pari tyhjäkäynnillä synkronointia. Jos tuntuu että säätämiseen menee enemmän aikaa (luultavasti meneekin), niin voit välillä ottaa tuon alipainehanan irroitetun pään ja imeä sitä hetken vaikka suulla, lääkeruiskulla tai millä haluatkaan. Saat taas lisää bensaa kaasuttimiin ja voit jatkaa säätämistä.


Kun kummatkin letkut ovat kiinni, pyörä käyntiin ja lähtökohdan tarkistus. Selkeä ero tyhjäkäynnillä synkkamittareissa. Kaasua väännettäessä mittarit vatkasivat ihan eri tahtiin ja miten sattuu.


Itse säätöruuvi on kaasuttimien pohjassa. Todella ikävässä paikassa, kuten oikeastaan yleensä aina kaikkien pyörien kaasuttimissa. Mahdollisimman hankaan paikkaan tahtovat aina laittaa. Säätöruuvi on 7mm pultti, jossa on myös lovi ruuvimeisselille.

Turva toivo yrittää ruuvimeisselillä. Minulla on sellainen 90-asteen kulmalla oleva harrikoiden kaasuttimien säätömeisseli. Se ei edes mahdu tuohon väliin, että sillä saisi kyseistä ruuvia väännettyä.

Pakko siis pelata 7mm lenkkiavaimella. Jonka kanssa hankaluuksia aiheuttaa lenkkiavaimen lyhyys. 7mm lenkkiavain nimittäin on aika lyhyt.

Kuva oikealta puolelta.


Kuva vasemmalta puolelta


Hetken kokeiltuani eri vaihtoehtoja huomasin, että helpommin säätöpulttia pääsee kääntämään lenkkiavaimella pyörän oikealta puolelta. Juuri ja juuri se onnistuu pikku hiljaa. Ahdas on tila ja kuuma moottori sormien vieressä.


Noin 10 minuuttia säädeltyäni, sain aika hyvin synkkaan ja mittarit näyttivät aika lailla samaa. Nyt myös kaasusta ne liikkuivat samaa tahtia samaan suuntaan.




Synkronoinnin lopputulos

  • kesken synkronoinnin sain kahteen kertaan säätää tyhjäkäynnin säätöruuvista kierroksia alemmas. Kaasuttimien toimiessa enemmän optimaalisesti, tyhjäkäynti paranee ja kiihtyy.
  • Koeajo osoitti, että pyörässä heräsi piileviä hevosvoimia ja nyt se lähtee kuin hauki rannasta. Paikaltaan lähdettäessä kiihtyvyys oli käsittämättömästi parempi ja ohituskiihtyvyys isolla tiellä oli myös rivakampi. Kaasun reagointi toimii nopeammi. Ihan samat kokemukset, mitä oli aikoinaan goldwingin synkronoinnin jälkeen. 
  • Hieman alkoi myös moottorijarrutuksella paukuttamaan putkeen. Täytyy säätää myös seosruuvista säädöt kohdalleen uudelleen.
En voi muuta kuin suositella, että jokaisen kannattaisi hoitaa pyörään synkronointi kuntoon. Toki pystyy ajamaan ilman synkronointiakin, mutta pyörästä saattaa tulla aivan eri luokan laite, kun säädöt on kohdillaan.

Tässä vielä Clymer huoltomanuaalin selostus kaasuttimien synkronoinnista englanniksi. Klikkaamalla kuva suurenee.