torstai 16. lokakuuta 2014

CX500 Candy - Kardaanin huoltotoimia

Kardaanin huoltotoimia pikaisesti illalla.

Valuttelin vanhat öljyt pihalle. Olivat tuollaiset pikkuisen likaiset. Muttei täysin, eli joskus lienee vaihdettu nekin edellisten toimesta. Tilalle laitoin Teboil Fully Syntethic Hypoid 75W-90 (API GL4/5) öljyt. Samalla struuttasin prässillä noin 10 pumppausta Molybdeenirasvaa siitä nipasta kardaaniin kardaaniakselin päähän samalla pyörää pyörittäen, että rasva leviää tasaisesti.


Takarengas irti ja tutkimaan jarrupalojen kunto. Pintaa on vielä. Ei vaadi toimia.


Kardaanin puolen hammastukset olivat todella hyvät. Kuin uuden veroiset. 
Uudet molybdeenirasvat hammastuksiin ja uudelleen nippuun.


Salamalla vielä kuva, jotta näkee vähän paremmin hampaiden kunnon.


Vanteella oleva vastakappale on paha kuvattava. Siitä ei saa hampaista kuvaa. 
Mutta hampaat olivat yhtä hyvässä kunnossa kuin kardaanissakin.


Koyon laakeritkin joku on vaihtanut matkan varrella. 
Ihan pientä klappia tuntui laakereissa sormella pyörittäessä. 
Olen vähän kahden vaiheilla että vaihtaisiko laakerit kuitenkin varmuudeksi.

Täytyy nukkua pari yötä ja koittaa sormella uudelleen miltä laakeri tuntuu.

Ennen kuin vedän kaiken takaisin nippuun, niin taidan putsailla rungosta näkyvät pikkuruosteet ja maalata ne mustalla Hammer tai Hammerliten ruosteenestomaalilla, josta jää nätti kiiltävä tasainen pinta. Näyttää hyvältä näissä vanhojen Hondien rungoissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti