tiistai 4. maaliskuuta 2014

GL1100 iskunvaimentimien stefojen vaihto

Iskunvaimentimien vuoro. Oikea etuiskarin stefa vuosi niin pahasti, että oli jarrupalatkin kuin uitettu iskuvaimenninöljyssä. Joten ei auta enää pikakorjailut, vaan ei muutakun iskarit auki ja uutta stefaa tilalle.

Ensin rengas irti ja lokari irti ja sen jälkeen pumput irti. Jälleen kerran osoittautui super hyväksi ostokseksi tuo moottoripyörätunkki. Liinoilla vielä sarvista kiinnitys siihen, niin ei lähde kippaamaan kun edestä paino lähtee renkaan myötä pois.





Iskarit auki ja valumaan. Toisen laitoin valumaan ylös alaisin. Mukava yllätys oli että, edellinen omistaja on vaihtanut alkuperäiset jouset progressiivisiin jousiin. Alkuperäisenä pitäisi olla 2 jousta päällekkäin per iskari. Progressiiviset on vain 1 jousi per iskari. Progressiivisten kanssa ei tarvitse (ei kuulu asennusohjeen mukaan) laittaa edes paineilmaa iskareihin. Mikä on ihan hyvä. Ei tarvi murehtia onko iskarien korkit jne tiiviit. Yksi murhe vähemmän ja ajotuntuma parempi jousien takia.

Ja toisen valutin samaan aikaan valutusproppu irroitettuna. Tosin tämänkin käänsin 
lopuksi ympäri, että saa saman verran öljyjä pihalle.





Valutusproppu on antidive osiossa kiinni.



Ja koska kyse on 30 vuotta vanhasta pyörästä, niin aina AINA! löytyy jotain ylläreitä, 
jotka eivät ole niin kovin mukavia. Tällä kertaa oli toisen iskarin kuusiokolopohjaproppu vedetty pyöreäksi. Luultavasti ammuttu jollain pulttipyssyllä niin tiukkaan että oli ihan pyöreä. 2-3 tuntia tappelin että sain sen auki. Loppujen lopuksi homma aukesi niin, että 7mm metalliporanterällä isompi reikä keskelle ja sattumalta löysin 7mm kuusiokolokärjen, jonka hakkasin vasaralla sinne väkisin. Ja sitten se siitä aukesikin vääntämällä. 7mm kuusiokoloavaimia harvemmin missään tarvitsee, saati edes on. Kaikista sarjoista se yleensä puuttuu. Aina on koot 6, 8, 10, muttei 7. Jossain halpahylsysarjassa onneksi mukana oli tullut ja se oli pelastus. Koska 8mm poranterää minulla ei ollut seuraavaa kokoa varten.

Piti hakea ruuviliikkeestä kunnolliset uudet tilalle alumiiniprikkojen kera.


Vanhat stefat lähtee irti kun saa pohjapropun auki ja sen jälkeen vaan vetää yläputkeste niin maan perkuleesti muutaman kerran tempoen. Sieltä tulee koko nippu ulos. Ja kunnon puhdistus.

Ostamani sarja.


Uudet stefat eivät meinanneet millään upota nätisti paikalleen. Piti ostaa tuollainen noin 60cm pitkä pölynimurin jatkoputki k-raudasta, jonka sisä- ja ulkohalkaisija oli täydellinen tähän operaatioon. Ja pääty vielä levennetty, niin sai sillä paukuttaa uuden stefan kunnolla pohjaan asti. CX:ssä sai laitettua stefat ilman putkityökalua. Mutta wingissä turha luulo. Sai ihan huolella paukuttaa että upposi kohdalleen. Uusi pohjaproppu nätisti paikoilleen ja akkukäyttöisellä iskuvääntimellä pari napautusta päälle. Ei todellakaan pyöreäksi pulttia. Harvemmin ne sieltä vuotaa.



Sitten öljymäärä '83 vuosimalliin, jossa on anti-dive ominaisuus.
Pelkän valutuksen jälkeen 2.7dl per iskari.
Mikäli kokonaan purettu iskarit, niin 2.9dl per iskari.



Pohdin tovin että minkä paksuista öljyä laittaisin iskareihin. Googletin varmaan 2h lukien eri wingistien kokemuksia. Lopulta päädyin että ostan vähän lirumpaa ja laitan 10W öljyä. Saa pehmeämmän ajotuntuman. Sopii ehkä tällaiseen maantielaivaan. CX:ssä on 15W öljyt ja siinä cafeessa saa vähän jäykemmät ollakin, kun on kovempaan ajoon tarkoitettu. Aina ne voi sitten vaihtaa uudelleen ne öljyt erilaisiin jos tuntuu ikävältä.

Mistä tulikin mieleeni, että voi morjes mikä homma oli laittaa ne iskarien yläkorkit kiinni. CX:ssä orkkis jousien kanssa ei mitään ongelmaa käsin painaa korkki paikalleen. Mutta voi herranen aika näiden wingin progressiivisten jousien kanssa. Sai ihan koko painolla painaa. Eikä silti meinannut tulla mitään. Piti ilman jousia ensin etsiä se kohta korkin kanssa, että mistä se rupeaa ottamaan kiinni kierteisiin. Merkata siihen tussilla merkki. Ja sitten korkkiin laittaa teippirulla päälle ja toinen teippirulla sen päälle, että sai painaa tasaisella sitä. Kun se korkki on ikävä painaa kun siinä on ilmanpaineventtiili päässä. Teippirullalla sai nätisti painettua. Lopulta usean yrittämisen jälkeen se lopulta onnistui.

Siinä vaiheessa nauroin itsekseni, että onneksi tähän voi valuttaa uudet öljyt myös korkit paikallaan ollessa, kun seuraavan kerran haluaa vaihtaa. Valuttaa vaan alakautta vanhat pois ja yläkautta lisää uudet injektioruiskulla niistä korkkien reijistä, jossa ilmanpaineletku on yhdistämässä iskarit. Tätä konstia moni käytti netistä lukien. Ei tuota korkkia suotta kukaan viitsi lähteä aukoomaan. Vaatii jonkin verran pattia ja tekniikkaa että sen sai.

Sitten vielä uudet pölykupit paikalleen ja pyörä takas nippuun. Hyvä tuli :)



Nyt periaatteessa pyörä olisi valmis ajoon. Täytyy miettiä että vaihtaako jäähynesteet vielä vai ei. 
Ja tarkistaako nokkahihojen kunto. Täytyy katsoa miten aikaa ja innostusta riittää. Tuo cx cafee tarttisi laittaa loppukuntoon myös ennen kesää.

2 kommenttia:

  1. Hyvin,ja huolellisesti tehty projekti, kuvat on hyvät !
    terv tane

    VastaaPoista
  2. Kiitokset. Yleensä on ollut tapana tehdä huollot sillä asenteella, että tehdään pyörää itselle ja pitkäksi aikaa. Vielä tähän asti on pyörät vaihtunut usein. Mutta jos joku joskus on jäädäkseen, niin on sitten kunnolla laitettu. Ja myydyt pyörät on saanut aina ilolla myydä, kun tietää mitä myy ja on faktaa että on hyvin hoidettu hommat. Ja mukavaahan tämä homma on. Hyvää vastapainoa sohvalla ja tietokoneella istumiselle.

    VastaaPoista