torstai 1. elokuuta 2013

Tulevan talven projektipyörä CX500B standard

Tässä pohtinut, että pitäisikö sitä harrasteeksi ostaa taas joku raato ensi talveksi. Toisaalta taas miettinyt että kai sitä voisi muutakin tehdä talvella. No historia toistaa itseään. Päivälleen vuosi sitten tuli ostettua se custom cx500 museointimielessä. Eilen taasen tuli eteen sellainen cx500 standardi, että en sitä kuitenkaan voinut ohittaa. Kunto on suoraan sanottuna ruotonen (terveisiä vaan edelliselle omistajalle), mutta tämä oli tiedossa ostoa tehdessä. Hapettumaa on todella paljon siellä sun täällä, mutta kyllä ne kuntoon tulee. Hiljalleen tuosta muotoutuu uuden elämän saanut Feenix. (Kas tässähän tuli keksittyä samalla pyörälle nimi)

Moottori toimii luultavasti ok. Asetin uuden akun kiinni ja hörähti ekalla käyntiin. Kytkin tosin tahmaa, niin ei sillä ajaa vielä voi. Vaijeri lienee jumissa tai sitten jotain muuta. Kierroksia en uskaltanut vielä antaa, kun en tarkistanut öljymäärää ja jäähynesteitä.

Edellinen omistaja oli omistanut pyörän vuodesta 2001 asti. Ajalta jolloin rekisteriote oli vielä punavalkoinen pienempi malli, eikä iso A4 kokoinen vihreävalkoinen. Myyjä vaikutti pyörämieheltä ja rehellisen oloiselta suomalaiselta mieheltä. Jäi hyvä fiilis ostosta noin kaupantekomuodollisuuden kanssa. Pyörästä en sano mitään, koska se tosiaan vaatii paljon työtä.

Pyörä kaipaa täydellisen läpikäynnin ja nyt se lähteekin heti seisontaan. Pientä listaa mitä tarvitsee tehdä (tarkempi lista muotoutuu itselle myöhemmin):

Tekniikka
- Iskarien tarkastus ja uudet pölysuojat ainakin eteen
- Etujarrut vaativat täydellisen läpikäynnin
- Kaasuttimien neulaventtiilit vuotavat. Läpikäynti ja ultraäänipesu kokonaan.
- Pakoputkien äänenvaimentajat menevät vaihtoon
- Pakoputkien alkukäyrät luultavasti kääritään thermotec kangasteippiin
- Vilkkurele jättää vilkkuihin valon vaan päälle
- Jakoketjun kiristysvaran tarkistus
- Uusi akku tarvitaan

Ulkoisesti
- Satula on modattu ja pienen päällä istumisen jälkeen ainakin omat reidet tykkäsivät pahaa
- Kate lähtee hemmettiin ja enemmän vakio cx500 näköiseksi
- Moottori melko hapettunut. Painepesurilla lähti suurin hilse. Moottoripesulla varmaan vielä paranee siistiksi. Jos ei riitä, niin soodapuhallus.
- Ja kun kaikki muu on kunnossa, niin harkitaan että jos pyörän maalauttaisi uudelleen. Tankki on kolhuton, mikä on hyvä juttu. Eikä tankin sisällä näkynyt pikaisesti ruostettakaan.

Tästä etiäppäin. Sitten niitä kuvia. Klikkaamalla kuvat suuremmaksi. Saa kauhistua. Vaan sen mukaisesti hintakin oli kohdillaan.

Ensimmäiset kuvat pesemättömästä pyörästä.



Oikein nuppiradio kasettisoittimella löytyy.


Kaasuttimet kusevat alleen. Neulaventtiilit falskannee.

Tankki sen sijaan oli sisältä siisti. Ihme juttu että muuten niin hapettunut pyörä oli tankin sisältä hyvä.

Etuiskareiden pölysuojat vaihdettava. Ehkä samalla stefat ja öljytkin.

Sitten pesua painepesurilla. En harjannut millään tai käyttänyt vielä mitään pesuaineita. Kunhan sai pahimman pölyn, hämähäkinseitit ja muun pois.

Ehkä tästä pyörä vielä saadaan

Nyt kun uudelleen katsoo, niin ihan ehta matkapyörähän tuosta tulisi.


Takaboksi vinossa, kun se on sovitettu tuohon vain kuvan ajaksi jotenkin.



Teräsharjaa, kiillotusta, maalia jne kaipaa.


Ja nyt se kauhistus. Katsokaa tuota valkoisen hapettuman määrää moottorin lohkossa. 
En ole moista ennen nähnyt. 

 No raakasti painepesuria vaan huomioiden se, ettei tohota imukurkkuun, koska se on halki, kuten huomaatte. Ei ilmeisesti läpiasti, koska kone kävi ihan ok kun sen käyntiin painoin. 
Eli korjattavissa vielä ShoeGoolla.


Sellainen urakka tiedossa :)

4 kommenttia:

  1. Kuvia katsoesa tulee väkisin mieleen että onneksi suomen talvi on todella pitkä

    VastaaPoista
  2. Eläs nyt. Tässä on hyvä idea pihisemässä. Saat nähdä, niin tästä tulee vielä hyvä. Trust me :)

    VastaaPoista
  3. Uskon vakaasti, että tuosta jälleen kerran loihdit jotain suurenmoista.
    Oli muuten hieno juttu CX:istä Huimapyörässä. Kiitos siitä! Väkisin tuli kyllä sellainen olo kuin olisi läkärikirjaa lukenut. Itsellä siis juurikin tuo 78 -malli.
    Malariakin alkaa usein ihan oireettomana jne...

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia hienoista sanoista Anonyymille.
    Koko ikäni olen haaveillut, että haluaisin rakentaa jonkun erikoisen customin. Nyt viimeaikoina se on muotoutunut enemmän siihe, että haluaisin rakentaa jonkun tyylikkään pyörän. Mallista riippumatta. Mutta jostain syystä se on nyt jässähtänyt tähän CX:ään. Hieno pyörä. Makunsta kullakin, mutta itse tykkään. Todella näppärä ja riittävän tehokas. Eikä kaupungissakaan liian kankea. Tai jos on, niin se on harjoituksen puutetta.

    Rohkaisen anonyymiä jatkossa kirjoittamaan ihan nimellä. Ei täällä ketään lynkata :)
    Päinvastoin mukava oppia tuntemaan CX-ihmisiä. Ei meitä täällä Suomenmaassa kuitenkaan ihan järjettömiä määriä ole.

    Jos tulee mitä tahansa kysyttävää, niin sivun yläosasta otsikko osiosta löytyy isolla sähköpostiosoite mihin saa lähettää mailia.

    VastaaPoista