tiistai 29. toukokuuta 2012

Pesty, vahattu ja kiilloitettu

Piti vähän uhrata aikaa ja pestä, vahata sekä kiilloitella kromit autosolin chrome polishilla viimoisenpäälle. Lisäksi mustat muoviosat mustalla turtlewaxin mustavahalla. Hienohan siitä tuli. Raaskiiko ajellakaan enää ;)

Pahoittelut kuvamäärästä, mutta lähinnä itselleni muistokuvat tässä napsin. Tietää miten hyvässä loistossa pyörä on parhaimmillaan ollut. Aikomus on pitää sitä toki yhtä hyvänä loppuun asti. Kuten kuvista näkee, niin pakoputkien etuputket ovat aika ruotoisessa kunnossa. Naarmuja ja ruosteenpoikasta tuuppaa. Jossain vaiheessa ehkä tekisi mieli vaihtaa ne uusiin. Uudet saa 45 eurolla + postikulut davidsilversparesilta. Toisaalta vanhat toimii vielä ja ne saattaisi saada nätiksi thermotec teipillä. No jos tämä kesä näin.

Teräspunosletkut tuli tilattua saksasta ja kun ne saapuvat, ne pitäisi asentaa paikalleen ja samalla uudet jarrunesteet sekä jarrupalat eteen. Joskos jarruihinkin saataisiin hieman enemmän tuntoa.

Tarkkasilmäisimmät varmaan huomasivat että vasemman puolen sivumuovista on pudonnut cx500 logo hukkaan. Tiesin että se on vain toisella kahdesta tapistaan kiinni. Yksi päivä käytiin kauniimman osapuolen kanssa ajelulla ja ilmeisesti sopivasti jalka tai kenkä hieraissut sitä logoa ja se tippui matkalle. Reitti oli 80km pitkä. Että harmitti. No sellaista sattuu. Kävin seuraavana aamuna ajamassa sen saman reitin yksin hissukseen uudelleen, muttei sitä tietenkään löytynyt. Saksan ebaysta sitten voitin järkihintaan setin jossa on molempien puolien muovit ja kummassakin cx500 logot paikallaan. Hyviä varaosia tulevaisuutta ajatellen.

Kuvat isommaksi klikkaamalla.

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti