torstai 22. syyskuuta 2011

7 johtoinen regulaattori testauksessa

Takas "latausongelman" pariin.

Tilasin kuitenkin sen 7 johtoisen regulaattorin koemielessä, koska jäi ihan toden teolla vaivaamaan että voisiko siinä olla ratkaisun siemen. Ja tottavie näyttää aika hyvältä. Regulaattori saapui eilen postissa ja pää kolmantena jalkana testaamaan sitä. Paikalleenlaitto kun ei vaadi mitään katteiden purkamista kokeilumielessä. Heti siis testaamaan ja yleismittari mukaan.


Regulaattori näyttää tältä alkuperäiseen verrattuna. Ylempi on uusi 7 johtoinen regulaattori. Alempi on originaali. Liittimet ovat tismalleen samanlaiset. Ainoa ero on tuo yksi valkoinen ylimääräinen johto. No toki kokokin on pienempi, mutta ei anneta sen hämätä. Painoeroa ei juurikaan ole, joten alkuperäinen lienee jotain niin roskarautaa kuin olla ja voi.

Liittimet tosiaan ovat samanlaiset. Tässä on ristikkäin ja vierekkäin laitettu liittimet vanhasta ja uudsta. Likaiset valkoiset muovit ovat vanhasta regulaattorista. Jälleen näkee että valkoinen johto on ylimääräisenä tuossa liittimessä, missä vanhemmassa regulaattorissa on vain tyhjä kolo johtoa varten. Huomaa että ihan vasemmalla oleva liitin on alkuperäisestä. Siinä näyttää olevan tässä kuvassa valkoinen, musta ja vihreä johto, eikä punainen musta ja vihreä. Jostain syystä tuo valkoinen johto on oikeasti punainen. Se lähtee punaisena, mutta siihe on laitettu toinen kerros valkoisella narulla punottuna. Aivan kuin staattorilta tulevat keltaiset johdot ovat kankaalla punottuina pinnoitettu. Eli oikeasti tuo kuvan vasemman liittimen valkoinen johto on se on punainen johto.

 Tässä vielä kuva uudesta regulaattorista. Irroittelin valkoisen johdon liittimestä pois. Pystyn sitten paremmin testaamaan sitä uudestaan. Aion kytkeä valkoisen johdon tuulettimen ja termostaatin virtapiiriin siten että tuuletin saadaan pois latauksen virtapiiristä. Näin ollen voi olla (peukut pystyyn) latausvirtapiirin pitäisi riittää tämän jälkeen kahden xenon-polttimon ja lämpökahvojen täyteen käyttöön.


Alustavasti tein eilen pikakokeen ja laitoin laitteen kiinni skootteriin. Pistin yhden xenonvalon päälle ja moottorin käyntiin. Annoin käydä kuumaksi ja ryhdyin mittailemaan voltteja värillisistä piuhoista.

Tähän taulukko
johtotuuletin off, tyhjäkäyntituuletin off, 5000rpmtuuletin on, tyhjäkäyntituuletin on, 5000rpm
Punainen14.3V14.3V14.6V14.6V
Musta14.2V14.2V14.0V14.0V
Valkoinen     11.3V12.1V14.7V13.7V

Näyttäisi siltä että punainen ja musta johto lykkää aina kaikissa tilanteissa 14.2 - 14.6 volttia, mikä on hyvä. Tuulettimen ollessa pois päältä valkoinen johto lykkää vaillinaiset 11.3 - 12.1 volttia ja tuulettimen pärähtäessä käyntiin tuuletin lykkää vähintään riittävät 13.7 - 14.7 volttia.

Eli periaatteessa valkoisen johdon pitäisi riittää itsenäisesti tuulettimen pyörittämiseen ja punaisen ja mustan johdon ollessa ennallaan, latausvirtapiirissä olevat xenonit sekä kahvalämppärit saattaisivat saada riittävästi virtaa ja silti toivottavasti latausvirta riittää akun terveelliseen ylläpitoon. Valkoisessa johdossa oleva virta ilman tuuletinta on vajaa, mutta toisaalta sitä ei tarvita yhtään kun tuuletin ei pyöri. Ja kun tuuletin pärähtää, niin virta on riittävä. Kunhan vain tuuletin lähtee pyörimään tuolla vajaalla virralla. Testaamalla selviää.

Nyt koko maailma pitää sitten peukkuja pystyssä tämän asian tiimoilta. Tässä saattaa ratketa nimittäin cfmoto moottorisen skootterin vajaan latausvirran ongelma kerta heitolla. Ja tilannehan ei siis tule muutakuin niille jotka asentavat xenonit tai H4 halogeenit jälkikäteen. Alkuperäisessä kokoonpanossa ei ole minkään sortin ongelmia. Eli mikäli harkitset cfmoto moottorilla olevan Jonway skootterin ostamista, älä jätä sitä ostamatta tämän asian takia, mikäli et aio kuitenkaan xenoneita siihen asentaa.

Tänään kun töistä pääsen, olisi ajatus mittailla vielä hieman lisää.
- lukemat kun molemmat xenonit palaa ja tuuletin ei ole päällä
- lukemat kun molemmat xenonit palaa ja tuuletin on päällä
- lukemat kun molemmat xenonit palaa ja tuuletin ei ole päällä ja kahvalämppärit on päällä.
- lukemat kun molemmat xenonit palaa ja tuuletin on päällä ja kahvalämppärit on päällä.

Onneksi tässä skootterissa on oma sulake tuuletinta varten. Pystyn nappaamaan sulakkeen irti ja vetämään koemielessä helposti valkoiselta johdolta johdonpätkällä hyppylangan suoraan sulakepesän sen puolen nastaan, joka menee tuulettimelle. Näin pääsen näkemään että toimiiko tuuletin tuolla valkoisella johdolla kun kone lämpenee.

PEUKUT PYSTYYN KOKO MAAILMA!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti