torstai 27. lokakuuta 2011

Tehkää ne sähköt kunnolla. OIKEASTI!

Usein näkee käytetyissä pyörissä jos jonkinlaista sähköräpellystä. Joko itse on mitään tietämättömänä säädetty tai sitten tunnettu mopojen tuntija ja virittäjä naapuri Pena 17v. on käynyt tekemässä, kun apua on tarvittu. Onhan Pena kuitenkin käynyt jo vuoden ammattikoulun sähköpuolta, kunnes päätti vaihtaa alaa ja ryhtyä freelancer valokuvaajaksi sen tuoman vapauden tunteen vuoksi.

Ei jumankauta! Jos on sähköongelmia, niin se ongelmakohta tutkitaan ja etsitään. Sen jälkeen se korjataan asianmukaisesti ja liiitokset kunnolla juottamalla ja kutistesukkaa päälle. Ei siten että otetaan joku pätkä johtoa, liitetään siihen äkkiä kerran puristamalla ensimmäinen liitin, joka kaapista käteen löytyy ja testataan. Ja jos toimii, niin korjaus jätetään "väliaikaiseksi" ja yleensä lopulliseksi. EI NÄIN!

Tässäkin pyörässä oli joku sähkäri säätänyt sen verran hyvät liitokset, että sen vuoksi pyörä olisi voinut syttyä tuleen. Liitin oli sulanut ja mustunut jo. Ja kaiken lisäksi siihen kohtaan oli laitettu ylimääräinen sulake turhaan, jota ei edes sähkökaaviossa lukenut.

(Huom! Kuvat aukeavat klikkaamalla suuremmaksi)

Näin komiasti oli alkuperäinen pääsulake punaisessa johdossa korvattu uudella laatta-sulakkeella. Piuha poikki, abiko-liittimet kiinni puristamalla, sulake kiinni ja vähän teippiä ympärille. 

Lisäksi punavalkoinen johto oli katkaistu parista kohtaa. Toisessa kohtaa oli vaan kytketty johdot takaisin toisiinsa ja teippiä päälle. Toiseen kohtaan laitettu myös sulake samalla tavalla abikoilla ja teippiä ympärille. Ja kun liitokset tarpeeksi tärinässä heiluvat ja kontakti on huono, niin kipinöintiä tapahtuu. Jonka seurauksena abikoliitin on sulanut sekä sen päällä oleva teippi mustunut ja kovettunut karrelle. Onneksi ei ollut syttynyt tuleen. Lähes jokainen liitos oli johdon kanssa löysä. Johdosta kun otti kiinni ja toisella kädellä liittimestä, niin pienellä nytkytyksellä tuntui selvä klappi. Ja tosiaan sähkökaavion mukaan tämä johto kuuluisi olla yhtenäinen johto ilman mitään sulakkeita. Joten sellaiseksi sen nyt takaisin korjasin ja kaikki toimii hienosti.


Ostin sääsuojatun sulakepesän, johon liitin sopivan liittimen. Tinasin ja kutistesukkaa päälle. Tämä tuli pääsulakkeeksi ja johdotus on nyt samalla tavalla kuin sen pitäisikin olla. Ei ehkä kaikkein ideaalimittaisin lenkki punaiselle johdolle, mutta päätin jättää vähän elämisvaraa sille, että saan sen aseteltua sitten nippusiteillä sopivasti. 

Samalla löytyi sopiva paikka varasulakkeelle ;) Starttireleen, eli solenoidin paikallaan pitävän kumivyön väliin sai sujautettua hyvin sulakkeen. Pikkuisen teippiä päälle ja varaasulake on matkassa aina.


Mutta hei oikeesti. Jos korjaatte sähköjä, niin tehkää ne liitokset aina kunnolla. Ei mitään väliaikaisvirityksiä. Tai jos sellaisia hetkeksi aikaa, niin muistaka korjata ne mahdollisimman nopeasti. Ihan vain ettei sattuisi mitään mikä tulee kaduttamaan. Kunnon puristusliitos + tinaa + kutistesukkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti