lauantai 2. maaliskuuta 2013

CX500 custom - Moottorin takaisin kiinni runkoon

Ennen kuin laitan moottorin kiinni runkoon, päätin säätää vielä venttiilien välykset. Venttiilikoppien avaus on ekaa kertaa aina jännää uudella pyörällä. Koska nähnyt netissä paljon kuvia, joissa kopan sisäpinta näyttää majoneesilta. Silloin tietää että jostain vuotaa öljyn sekaan jäähdytysnestettä. Luulavasti kannentiiviste tai joku vuotaa.

Onneksi customissa kaikki näytti enemmän kuin paremmalta.


Venttiilien säätöön käytin 0.10mm rakotulkkia. Oikeat arvot olisivat imu 0.08mm ja pako 0.10. Mutta laitoin samalla luiskalla kaikki. Imupuolelle laitoin tiukan välyksen tuolla luiskalla.

Kätevä työkalu myös on tuollainen ruuvi, jonka kärki on neliskanttinen. Malli on Robertson. Ei taideta euroopassa käyttää missään, mutta Kanadassa on yleisessä käytössä. Sain haltuuni muutaman sellaisen jenkkifoorumin kautta. Tuon kun ruuvaa sopivaan klapiin kiinni, niin se pitää täydellisesti tuota kiristimen kärkeä paikallaan kun ruuvaa mutterin kiinni.


Venttiilikopat näyttivät paikoitellen todella törkyisiltä. Ihan kuin niistä olisi hilseillyt pois jotain pinnoitetta. Ja jotain vaaleaa valumaa niissä oli. Ihan kuin joku vaha olisi jäänyt kiinni tms. Joten ei muutakun kromin kiilloitusaineella kiillottamaan ja lopuksi pikkuisen kiilloituslaikkaa. Tulee aika nätti. Kiiltää melkein yhtä paljon kuin Deluxe mallin cx500:ssa.



Sama käsittely toisellekin venttiilikopan kannelle.


Samaa valkeaa töhnää, ikään kuin jumahtanutta vahaa tai hapettumaa oli myös moottorin kylkien Honda-logoissa. Joten niillekin varovainen kiillotus ja jo näyttää paremmalta. Yllättävän rumassa kunnossa olivatkin. Valokuva ei edes kerro totuutta miten huonot ne olivat.

Vesipumpulle menevälle kromiputkelle kiillotus ja myös uusi o-rengas. 
Varaosanumero näkyy tässä.

Moottorista pilkistävä kardaaniakseliin kiinnittyvä akseli näytti hyvältä. Spooreissa ei kulumaa. Kardaani-akselin päätyn spoorit näyttivät myös hyvältä. Uutta molybdeenirasvaa uriin ja ei muutakun moottori paikalleen runkoon.



Jäähdytyssyylärin rivat on helppo oikoa ruuvimeisselillä suoraan ennen kuin laittaa syylärin paikalleen moottorin nokkaan.

2 kommenttia:

  1. Terve

    Mukava lukea näitä raporttejasi. Teksti on selkeää ja hyvin kirjoitettua. Samoin kuvat informatiivisia varaosanumeroineen ym. Huomaan myös, että sinussa on selvästi asentajan vikaa: teet työt systemaattisesti ja tarkasti.

    Omalla Customillani on ajettu 86.000. En ole vielä katsonut jakoketjun säätövaraa, mutta Triple Bypass on käynyt mielessä, kun vesipumpun tiiviste tiputtaa muutaman pisaran.

    Tsekkailitko muuten primäärivedon rattaiden kulumisen? Suorahampaisina ne taitavat kestää vaikka mitä, mutta ainakin omassasi ensiöveto pitää jonkun verran ääntä. Tosin tuo ulina taitaa kuulua asiaan ja olla tyyppiominaisuus.

    Hyvää loppufiksausta. Mileenkiintoista ainakaan kuulla, miten mylly pelittää.

    VastaaPoista
  2. Kun luonne on vähän sellainen perfectionistin kaltainen, niin tahtoo tehdä kaikki hyvin ja huolella. Harvemmin saa sitten jälkikäteen katua tekemisiään. Aikaahan tuo kaikki ottaa, mutta hiljaa hyvä tulee. Onneksi ei ole tiet vielä sulia :)

    Vaihteistopuolen rattaita ym... en ryhtynyt tutkimaan sen kummemmin. Kaikki rattaat koneen sisällä, mitä on näkynyt noissa kuvissakin, ovat olleet melkein kuin uusia. En sitten suottan viittinyt lähteä purkamaan sinne asti. Se ulina on ihan tyyppiominaisuus. Jokainen cx, jonka olen livenä nähnyt tai youtubesta nähnyt, on pitänyt samanlaista ulinaa. Ei siitä kannata murehtia.

    Eiköhän se lähipäivinä selviä että hörähtääkö se mylly vai ei :D

    VastaaPoista