perjantai 27. toukokuuta 2011

Mahdollinen tuleva ongelmakohta polttoainepumppu

Tyyppivikana jossain kohtaa jumittava polttoainepumppu

Ameriikan poijjaat keskustelee netissä että näissä on tyyppivikana alipaineella toimiva polttoainepumppu. Hajoilee kokonaan, voi jumittaa ja saattaa rajoittaa menohaluja kovilla vauhdeilla, kun bensaa ei vaan tuuppaa tarpeeksi. Myös eräs suomalainen kertoi että hänellä oli samanlaisessa skootterissa alipainepumppu jumittanut. Piti purkaa ja huoltaa, niin johan toimi taas.

Tilalle ovat ameriikassa laittaneet sähköistä polttoainepumppua. Samoin vaikuttaa starttaukseen kuulemma älyttömästi kun vaihtaa tilalle sähköisen polttoainepumpun. Kaasuun reagointiakin joku kommentoi tyyliin "Now it's almost EFI like". Eli alipaine polttainepumppu lienee pieni viiveen aiheuttaja näissä. Pitänee harkita sen sähköisen pumpun hankkimista näin ennakoivana huoltotoimenpiteenä. Ei puhuta kuitenkaan kuin kympeistä. Mutta sitten uskaltaa ajella pidemmällekin.

Jos ostaa liian tehokkaan, saattaa tyhjäkäynnillä tulla skootterin alle bensalammikko. Eli tuonkin hankinnassa pitäisi olla oikeanlainen. Joku oli mitannut alipainepumpun aiheuttaman paineen ja sen mukaan mitoittanut ja hyvä oli tullut. Suositteli Mr. Gasket 42S Electric Fuel Pump -pumppua. Jos joku on tämän jo hyväksi kokenut, niin ei ehkä kannata itse enää lähteä yritys erehdys linjalle. Siispä lisätään ostoslistaan. Jossain vaiheessa tuon voisi vaikka tilatakkin.
http://www.amazon.com/Mr-Gasket-42S-Electric-Fuel/dp/B000BWE4RC
(toki uuden alipainepumpun saisi samalla hinnalla, mutta jos sähköinen tuo herkkyyttä lisää, niin mikä jottei)

Jonkun tarinan mukaan tämä myös aiheutti sen että latausvirta on lähes olematon, tai jopa pienempi kuin kulutus, silloin kun sähköinen polttoainepumppu ja jäähdyttimen flekti pyörii samaan aikaan. Tätä pystyy kompensoimaan asentamalla kaikki mahdolliset polttimot led-polttimoiksi. Silloin tuo ei aiheudu akun pikkuhiljaa tyhjiin vetäväksi ongelmaksi. Siispä lisätään ostoslistaan led-polttimoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti