perjantai 31. heinäkuuta 2020

VN1500 perushuoltoja (tulpat, ilmansuodattimet, RVS-käsittely)

Perus jutut aina uuteen pyörään kuntoon. 

Ensimmäisenä uudet sytytystulpat, koska vanhoista ei tiennyt koska niitä on vaihdettu ja niistä näki että ei ne ihan tuoreet ollet. Useamman vuoden vanhat. Motonetista vaan uutta ohjekirjan mukaista tulppaa kiinni. NGK DPR7EA-9 ja 4 kappalta. Kaksi per sylinteri.


Samalla kaikkien tulpanhattujen irroitus ja hapettumaa ajan saatossa tullut tulpanjohtoihin. 1cm sivuleikkureilla pois joka johdosta, sekä kaksi tulpanhattua vaihtui uusiin. Alkoi kipinä tulemaan vähän kirkkaammin.


Sitten ilmansuodattimet. Koska lie pesty tai vaihdettu.  Ne on nämä molemminpuoliset kromatut kopat tankin alapuolella. 


Ei ollut ihan helpot irroittaa verrattuna aikaisempaan VN750 pikkuvulcaniin. Siinä oli kaksi näkyvää ruuvia. Tässä oli kolme pulttia takapuolella, joiden irroittaminen oli melko ahdasta puuhaa. Hankalaa, mutta se onnistuu.



Suodattimet olivat ehjät eikä repeämiä, joten hyvä pesu niille ja sen jälkeen kuivumaan aurinkoon.
Kun kuivat, niin minigrip pussiin moottoriöljyä ja näiden puristelu siellä että kostuvat kunnolla. 

Lopuksi vielä puristelu paperilla, että eivät jää märäksi kuitenkaan.


Sitten vaan suodattimet paikoilleen ja kromikopat kiinni.


Moottorithan näissä isoissa vulcaneissa kuluttavat öljyä jonkin verran. Se on ominaisuus, joka löytyy niistä kaikista. No öljyvaatimukset eivät ole kovat, joten jos nyt joudun pikkuisen muutaman kerran lirauttamaan öljyä lisää lomien vähäisten ajojeni aikana kesällä. Se ei haittaa.

Kuitenkin olen huomannut, että RVS käsittely tuo näihin vanhoihin koneisiin uutta puhtia. Joissain kone käy paremmin ja tyhjäkäyntiä saa säätää hetken ajojen jälkeen pienemmälle. Joissain taas vaihteisto alkaa pelaamaan paremmin. Pelkkiä hyviä kokemuksia. Joten RVS lorautettiin tännekin moottoriin ihan ohjeen mukaisesti.


Öljyreikä onkin tuossa koneen kyljessä näkyvä pyöreä osio, missä on iso hahlo. Siitä jollain isolla meisselillä tai lattaraudalla kääntämään.


RVS lorautettuna ja heti perään noin 140km lenkki. Tässä hieman nollattua mittarilukemaa ja tankkausta sen jälkeen. Tuosta laskeskelin, että kulutus oli 4.98l/100km. Joka ei näin isolle pyörälle ole edes mahdottoman suuri, kun ajo oli kaikkea 40, 60, 80 ja 100km/h väliltä.

Oikein mahtavaa. Ajelen tällä nyt loppukesän ajoja ja katsotaan vaihdanko vielä toiset RVS aineet öljynvaihdon jälkeen sisään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti