torstai 24. syyskuuta 2015

Tilanteet muuttuvat nopeasti. Viimeinkin löytyi vuosimallin 1979 CX500

Nopeita liikkeitä tapahtuu.

Olen nyt viisi kuusi vuotta harrastanut Honda CX500 pyöriä. Ensimmäisestä CX:stä lähtien olen vain haaveillut, että jonain päivänä saisin 1979 vuoden moottoripyörän. Haaveena oli saada joko CX500 tai GL1000. Ei oikeastaan sen suurempaa väliä mallilla. Mutta kuitenkin 1979 vuosimallin pyörä ja hienokuntoinen mieluusti. Miksi 1979? Siksi että se on syntymävuoteni ja olisi mahtavaa omistaa oman ikäiseni moottoripyörä.

Tähän mennessä minulla on ollut 6 kappalta CX500 pyöriä ja 2 kappalta GL1100 pyöriä. Ihan jokainen on ollut joko 1978, 1980, 1981, 1982 tai 1983 vuosimallia. Ihan kaikkia muita, paitsi 1979. Minulla on ollut jopa pari CX:ää jotka on ensirekisteröity 1980, vaikka ovat olleet oikeasti 1978 valmistettuja. Ilmeisesti CX:n ensimmäisen vuosimallin kauppa ei käynyt niin kovin hyvin suomessa tuuttien seassa, niin niitä on varastossa lojunut ja ensirekisteröity jopa vielä 1980 vuonna.

Mutta nyt se löytyi. Etsimättä, ilman ostamis ajatustakaan. Minulle tarjottiin tuosta vaan 1979 valmistunutta Honda CX500:sta. Tavallaan en oikein ollut edes ajatellut ostavani sellaista juuri nyt, koska juuri noin kuukausi sitten hain toisen cx:n projektipyöräksi. Tämä vielä jota tarjottiin oli konerikkoinen yksilö. Jokatapauksessa sen nyt ostin pois, kun hinta oli kohtuullinen. Pyörä vielä tuotiin pihaan ja 5 laatikollista varaosia ja tarvikkeita.

CX:n moottorista oli oikean kiertokangen laakerit menneet säpäleiksi ja se siitä moottorista.
Tilalle on amerikasta tuotu varamoottori, jonka asennus on jäänyt puolitiehen.

Pyörä oli niin pölyinen ja likainen, että oli pakko pestä se ennen kuin otin yhtään kuvaa.

Tavoitteeni muuttuikin kertaheitolla. Nyt aion tämän 1979 mallin kunnostaa ja siistiä parhailla osillani mahdollisimman hienoksi.

Sen jälkeen, kun se on tip top kunnossa ja käyntikuntoinen, niin loppuosilla katson mitä tuolle toiselle tekisin. Tekisikö siitä ihan vaan ajopyörän tai cafe racerin? Luultavasti se lähtee myös keväällä/kesällä myyntiin, koska en näe järkeä pitää kahta samanlaista pyörää tallissa. Katsotaan mitä tapahtuu.

Muutama kuva.



Kaasarit on komeessa kunnossa ulkoisesti. Kiiltoa löytyy. Toivottavasti sisältäkin kunnossa.




Pyörässä on kiinni tarakka, joka istuu täydellisesti cx:n peräpäähän.
Luulempa, että tämä on oikeasti ollut joskus cx-pyörään myytävä lisävaruste, eikä yleismallinen tarvike tarakka.


Tankki oli kolhuton ja ihan ok maalipinnassa. Satulan nahka kaipaa uuden verhoilun jos tip top haluaa. Mutta tuollakin kyllä ajelee.


Rikkinäsen motin osia oli 4 laatikollista


Sekä itse rikkinäisen motin päälohko. Myös toinen kolhuton tankki tuli ostettua samassa rytäkässä.


Pyörän maalipinta on ihan nätissä kunnossa ja pesun jälkeen se pääsikin oikeuksiinsa. Ensin mietin että mitähän tuli ostettua, mutta pesun jälkeen ei ollenkaan harmita enää. Lokarikin tosi nätissä kiillossa, sekä etuiskarien varret kiiltelevät. Eivät hapettuneet, kuten yleensä näissä tahtoo olla.

Flyscreen ei ollut Hondan oma, vaan jälkiasennusmallinen. Hondan alkuperäiset ovatkin kiven alla. Todella vaikea löytää hyväkuntoisia. Huonokuntoisia löytyy satunnaisesti ebaysta.



Moottorin verhosin muovipussiin, varovaisen pesun ajaksi.


Takaiskarit ja vannekin ihan komiassa kunnossa, kun pesi hieman vannepesulla.





Kardaanimurikkakin puhdistui hienon näköiseksi.




Etulyhty on irroitettu, mutta löytyi yhdestä laatikosta.





Kyllä tästä vielä pyörä tehdään. 
Jotain sen kaltaista siis tiedossa. On siinä talveksi tekemistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti