tiistai 2. huhtikuuta 2013

CX500 standard - Etuiskareiden irroittelu öljynvaihtoa varten osa 2

Doddii... iskarit on valuttaneet muutaman päivän öljyjä pihalle ja sain hankittua sillä välillä Stormilta alennuksessa setit, missä on etupumppujen stefat ja pölykupit. Normihinta 22e setti ja nyt oli 15.40e setti. Itse vein Pirkkalan Storm-motorin viimeisen setin. Ja kun noita ei saa ulkomailtakaan tuohon hintaan, niin pistin tilaten toisen setin, joka siirtyy heidän toisen kaupungin varastosta Pirkkalan Stormille ja soittavat sitten kun saan noutaa. Stormille näitä ei kuulemma enempää tilata. Siksi alennuksessa. Tuleepahan varasetti hyllyyn, kun on tuo toinenkin cx. Hyvä oli varalle toinen setti ottaa, kun oli Made in Japan. Eli laatusetti eikä mitään halpaosia. Hyvä ostaa hyllyyn varalle.

Asiaan. Iskarit on valuttaneet useamman päivän öljyjä pihalle ylösalaisin ja nyt ne pitäisi purkaa palasiksi. Puhdistaa ja laittaa uudelleen nippuun.

Ensin pohjasta kuusiokolopultti irti. Älä hukkaa pultin kupariprikkaa. Vaikea ottaa irti. Helpottaa kun jarrukengän pultin reikään laittaa ruuvimeisselin ja sillä kangottaa vastaan kun kuusiokoloavaimella avaa pulttia. Pelkästä pyöreästä iskariputkesta on vaikea pitää kiinni ja yrittää pulttia avata.


Kun pultti on irti, niin lähtee iskariputki irti

Pölykuppi lähtee helposti nyppäämällä irti ja sen alta paljastuu stefa. Stefa on lukittu metallisella sokalla, joka lähtee irti kun varovasti nyppää ja vääntää pihdeillä noista lovista.

Stefan irroittamisesta en huomannut ottaa kuvaa. Ei siitä yksin kuvaa olisi saanutkaan. Semmosta vääntöä ja tuhertamista oli että hirvittäisi jos olisitte kuvan siitä saaneet. Ei siinä auttanut kun koittaa paksuvartisella ruuvimeisselillä vääntää reunaa vasten pihalle tuota stefaa. Pikkuhiljaa joka kohdasta painetta vuorotellen vääntäen. Kyllä se sitten jossain vaiheessa lähti hiiiiiiiitaasti liikkumaan.

Iskareiden alempi osa sisälsi niin paljon pölyä, kuraa ja paskoota että voi hyvän tähden. 
Veikkaan ettei 10 - 20 vuoteen ole öljyjä vaihdettu ja putkien sisäosakin oli ihan täynnä kuraa. Brääkleeniä sai ruikkia vaikka kuinka, että lähti lopulta kurat irti ja tuli puhdasta. Kun tehdään, niin tehdään kunnolla jos tässä asti ollaan.

Sen muutaman päivän kun iskarit valutti öljyjä pihalle, niin aika paljon kuraa tuli mukana. Tässä on pelkästään toisen iskarin sisältä tuli näin paljon höttöä. Tuosta on jo suurin osa öljystä valutettu pois. Tuossa on siis 1-2 millin kerros pölyä.

Uudet stefat ja pölysuojat made in japan ja merkkiä Tour Max.

Uuden stefan laittaminen oli yllättävän vaikeaa. Ulkoreunaan sipasten sormella puhdasta öljyä. Sen jälkeen käsin runttaa niin syvälle tasaisesti kun sai. Sen jälkeen lopun sai hakkaamalla vasaralla käyttäen välissä vanhaa stefaa. Uusi stefa piti saada kuitenkin niin syvälle, että saa sen prikan siihen päälle. Melko mänttääminen siinä oli. Mutta hyvä tuli. Eikä mikään kärsinyt. Tässä näkyy alempana uusi stefa ja ylempänä jo vähän mäntätty tuo vanha stefa.

Siellä se uusi stefa näkyy nätisti paikallaan.

Sen jälkeen puhdistettu prikka paikalleen lukitsemaan stefa paikalleen.

Sitten liukuputki paikalleen ja pultti takaisin pohjasta kiinni. Pultti lukitsee liukuputken pitämään ylemmän iskariputken kiinni, ettei se lähde irti. Pultti kunnolla tiukkaan, että se ei vuoda öljyä. Muista se kupariprikka. Paras olisi jos sen kupariprikan vielä kuumentaisi hehkuvaksi, että se olisi uudelleen pehmeä ja tiivistäisi kunnolla. Itse jätin yöksi iskarit talouspaperin päälle, että näkee vuotaako ne tuosta pultin kohdalta. Epäilen ettei vuoda. 

Pultin jälkeen pölykupin sisäreunalle pikkasen puhdasta öljyä ja liu´uttaa sen paikalleen. Kyllä huomasi eron vanhaan. Vanha oli jo paljon kovempi eikä enää kumimainen. Uusi meni tiukasti hyvin paikalleen ja oli elastinen. Luultavasti pitää pölyjä paremmin pihalla. Ainakin muutaman vuoden.


CX500 iskariöljyksi suositellaan Haynesin oppaan mukaan ATF öljyä. No... silloin yli 30 vuotta sitten ei ollut oikeita kunnon iskariöljyjä. Nykyajan iskariöljyt eroaa ATF öljystä paljonkin. Ei vaahtoa vaikka kuinka pumppaisi ja rälläisi soramontulla. Eli unohtakaa ne ATF-öljyt. Jenkkifoorumilla kehuvat kovasti että ajotuntuma paranee ihan hemmetisti jos iskee 20W iskariöljyt. Koitin kaivaa 20W öljyä, mutten löytänyt mistään paikallisesta kaupasta äkköseltään, joten ostin kunnon merkkistä 15W haarukkaöljyä.

Nyt tulee kummallisin osuus. Eri CX500 malleissa on eri määrä haarukkaöljyä. Vanhemmissa malleissa 1.35dl ja uudemmissa useita eri määriä. Jopa liki 3dl asti per haarukka. Google kertoo enemmän. Tässä tapauksessa oli helppoa. Itselläni tuo oranssi on ensimmäistä 1978 vuosimallia ja siihen menee tuo 1.35dl per haarukka. 

Sinne vaan sisään. Biltemasta saa tuollaisen kätevän mitta-astian muutamalla eurolla, niin ei tarvitse kotona muoria suututtaa käyttämällä keittiön teräksistä desimittaa ;)

Lopuksi iskarijouset paikalleen ja korkki kiinni. Iskarijouset seuraavassa järjestyksessä. Ensin iso jousi siten, että se lievästi kapeneva kärki ensimmäisenä alaspäin. Sen jälkeen sisällä ollut prikka. Jonka jälkeen lyhyempi noin 10cm jousi. Sen jälkeen korkki kiinni. Siinä onkin melko vääntö että saa sen korkin paikalleen. Kyllä sen yksin saa, koska itsekin juuri laitoin. Mutta melko vääntö on. Jenkkipalstalla suosittelevat vielä tuohon päälle 25-31mm pitkää holkkia tekemään esijännitystä. Kehuvat että ajotuntuma paranee paljon. Itselläni ei holkkeja ollut juuri saatavilla. Kaverilla olisi ollut pätkittävissä oleva vanha stonga, mutta sitä ei "ehditty" tähän väliin pätkimään, joten jäi preload spacerit laittamatta. Tosin... pakko myöntää, ettei yksin olisi ollut toivoakaan asentaa haarukan päätykorkkia kiinni, jos olisi yrittänyt runtata sisään vielä nuo holkit. Täytynee harkita niitä myöhemmin kaverin kanssa asennettavaksi. Ehkä...

Iskarit jää nyt odottelemaan vielä sivummalle. Tässä samalla tuli huomattua että vaihdampa ohjauslaakerit samalla. Täytyy vaan odottaa että ne tulee ensin.

Mutta tässä ehkä kaikki mitä pitää tietää iskareiden öjyjen vaihdosta. Iskarit kiinni paikalleen ja homma sillä selvä :)

Ensikertaan... Joka tulee heti perään :)


edit: tässä vielä lista paljonko eri cx-malleihin tulee haarukkaöljyä


CX500Z, A, B 1978, 1979; CX500C, D 1979, 1980 : 1.35 dl kumpaankin iskariin.
CX500 C 1981, 1982 : 2.20 dl kumpaankin iskariin.
CX500 D 1981 : 1.85 dl kumpaankin iskariin.
CX500 EC (Eurosport) : 2.65 dl vasempaan ja 2.50 dl oikeaan iskariin.
All GL500, GL500D and GL500I : 2.10 dl kumpaankin iskariin.
CX650C : 4.80 dl kumpaankin iskariin.
CX650 E-D (Eurosport): 2.90 dl vasemaan ja 2.75 dl oikeaan iskariin.
GL650, GL650D2-E, GL650I : 2.75 dl kumpaankin iskariin.

3 kommenttia:

  1. Hyvä putsausaine, ja kohtuu halpa, on polttoöljy/dieselöljy.
    Sillä huuhtelemalla/liottamalla lähtee tollanen talma irti helposti.
    Sitte loppusiivous putsipäräyksellä.

    Muutenki tollasen öljysen töhnän irrotuksessa löpö puoltaa paikkansa. Ei ole liian ärjyä ja irrottaa tuskasen tiukan rasvan helposti.
    Ja haju on miehekäs...

    -Jani-

    VastaaPoista
  2. Juu juu. Tuota en tiennytkään. Hyvä tietää jatkossa. Nyt vaan odotellaan niitä ohjauslaakereita, että pääsis laittamaan systeemiä nippuun. Eilenkin oli jo +7'C

    VastaaPoista
  3. Lainattu:
    suosittelevat vielä tuohon päälle 25-31mm pitkää holkkia tekemään esijännitystä


    Siis, näinhän ei saa tehdä, mutta tossa kasattiin kaverin soramopon etupäätä, niin sopivat holkit löytyki yllättäen b-kaupan hylsysatsista.
    Pari rundia vulkanoituvaa teippiä ympäri, prikka alle ja putkeen.
    Hirveellä ähellyksellä pamput kasaan, ja yllättävän napakka tuli...

    Tietty, näissä ei välttämättä kannata olla ihan näin luova, soramopoissa se ny on kohtuu sama, kun ne on levällään vähän väliä...

    -Jani-

    VastaaPoista