maanantai 7. heinäkuuta 2014

Viikonloppu ja 550km

Vapaa viikonloppu ja kelit kohdillaan. Vaimo kyytiin ja ajelemaan. Laitettiin kokeilumielessä takaboksi kiinni. Oli muuten mukavampi kyytiläiselle, kun sai rauhassa nojata boksiin. Taitaa olla kiinni tästälähtien aina kun kaksin ajellaan.




Ben blogissaan on niin monet kerrat kehunut Tammelan Kirnu & Maitolaituri ruokapaikkaa, että päätettiin ajaa sinne syömään. Aamupala naamaan ja pyörän selkään. Vedettiin pitkän kaavan mukaan matka. 3 tuntia ajeltiin maalaisteitä pitkin. Peurojakin nähtiin tien poskessa. Perille päästiin niin kello oli jotain neljä iltapäivällä. Ikäväksemme jäätiin ilman ruokaa. Kuulemma kaikki ruoka oli tarjoiltu siltä päivältä. Järkyttävä nälkä oli, niin harmitti kyllä vietävästi. No täytyy tulla toisella kertaa suorempaa reittiä, jotta ehtii ruualle.

Puitteen oli kyllä kivat. Vanha rakennus. Kiva terassi ja järvinäköala. Pyörät sai parkkeerata terassin eteen. Siinä kävikin jos jonkinlaista pyörää ihan joka kategoriasta. Ainoa ikävä, että piha oli sorapiha. 300kg wingin tepuuttaminen ja peruuttaminen siinä on ikävää. Riittää että kerran pyöreä irtosora jalan alla lipsahtaa, niin se on siinä. Ei onneksi lipsahtanut.








Lämpötilat oli kohdillaan. Auringossa mittarin asteikko loppui kesken. Varjossa mittari näytti +29'C


Sanoi muuten baarin pitäjä, että Kirnu & Maitolaituri on myynnissä. Yhdet ostajaehdokkaatkin kävivät sitä siinä katsomassa. Siinä olisi hienolla sijainnilla jollekin hyvä paikka pystyttää kunnon kesäkeittiö.



Tuli myös viikonloppuna poikettua vanhempien luona Porissa. Alkaa kokemukset wingistä karttua.

Positiivista:
+ Pyörä toimii hienosti ja tuntuu luotettavalta
+ Satula on selkeästi tehty ajoon. Takapuoli ei puutunut edes pitkällä matkalla.
+ Maxxis halparenkaat osoittautuneet hyviksi ajaa. Ei mitään ongelmaa.
+ Ei ylikuumentumisongelmia edes helteellä taajamassa, vaikka jotkut väittävät että jäähdytyskanavat ovat alimitoitetut. Ehkä Texasin olosuhteisiin alimitoitetut. Suomessa ei ongelmaa.
+ Kulutus yksin ajellessa siinä 5l/100km. Ei paha 300kg pyörälle.

Negatiivista:
- Alkuperäiset sarvet eivät tunnu hyvältä maantienopeuksissa. 60km/h asti ajoasento on mukava. Mutta sen jälkeen alkaa vastatuuli olemaan sen verran kova, että liian pysty ajoasento muuttuu hiena takakenoiseksi (tai siltä se tuntuu) ja rinnuksille tulee sellainen kaiken tuulen keräävä tuulipussi. Ei kiva. Vaihtoehtona joko matalammat sarvet, jonka ansiosta etukenompi asento ja tuuli lentää paremmin ohi. Myös saisi hieman aktiivisemman ajoasennon. Satulan asentaminen taaimmaiseen asentoon auttoi hieman. Muttei tarpeeksi. Toinen vaihtoehto on jättää alkuperäiset sarvet ja laittaa takaisin alkuperäinen etukate. Mutta sen jälkeen pyörä näyttää tältä ja sen voisi samantien vaikka museoida.

Muuta negatiivista ei sitten ollutkaan :)


Kaappiin taisi jäädä aikaisemmasta cx:stä yhdet mustat matalat sarvet. Täytynee testata niitä pikaisesti wingiin, jotta näkee miltä ne tuntuisi. Sen jälkeen tekee päätöksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti