maanantai 27. tammikuuta 2020

Aprilia Atlantic vesipumpun huolto osa 2

Aikaisemmin kirjoittelin kuinka Atlantic tiputti alleen jäähdytysnestettä juorureijän kautta. Vesipumppu siellä vuoti läpi mekaanisen tiivisteen ja lopputuloksena päädyin tilaamaan kaikki uudet osat vesipumppua varten.

Selvittelin kovasti mitä kaikkea tarvitsee tilata ja kävin läpi monen monta sivustoa, mistä osia saisi tilata. Alkuperäiset Piaggion osat olisivat maksaneet maltaita, joten päädyin ostamaan toisen valmistajan vesipumpun osat Easyparts-sivustolta. Tilaus hoitui helposti ja osat tulivat kotiovelle asti edullisesti.

Tilaukseen kuului lohkon tiiviste, koko vesipumpun korjaussarja (akseli, akselin prikka, stefa, mekaaninen tiiviste ja keraaminen vastakappale sekä propelli). Mukana oli myös tiiviste vesipumpun kopalle, mutta se oli vääränlainen pyöreä. Siitä puuttui ne kulmat, jotka tähän malliin kuuluu. Joten tilasin erillisenä vielä sen oikean tiivisteen.

Itse tilauksesta sen verran, että postikulut olivat aika kovat. Mutta kun ymmärsi lisätä ostoskoriin pikkuisen lisää osia, että tietty ostoksien hintaraja ylittyi, postikulujen määrä putosi ihan reippaasti. Joten päädyin tilaamaan samantien hieman enemmän, jotta sain tuon rajan ylitettyä ja lähes puoli-ilmaiseksi osan extra tavaroista. 

Ei kuitenkaan ollut mitään varsinaista tarvetta millekään, joten päädyin tilaamaan ylimääräiset osat vesipumpun osien vaihtoon. Ihan sillä, että jos jotain asennuksessa menee pieleen, niin on varaosat. Ja jos ei mene pieleen, niin on osat jo hyllyssä, jos ongelma uusiutuu lähiaikoina.
Eli extrana ostin toisen öljystefan, vesipumpun mekaanisen tiivisteen, sekä vesipumpun kopan tiivisteen. Lisäksi öljypropun kumisen o-renkaan.



Vesipumpun akselihan oli kulunut urille ja olisi veden lisäksi pian alkanut kuluttamaan öljyä.
Jännä tuo rakenne. Kyseinen akseli ei ole laakeroitu mistään kohtaa. Tuo paksumpi varsi on lohkon kolossa pyörimässä ja tuossa ohuen varren uran kohdalla on öljystefa, jota vasten akseli tukeutuu.
Lohkon kolossa tosin on öljykanava voitelemassa akselin pintaa. Muutoin kolo kuluisi varmasti nopeastikin.


Tarvitsimme siis uuden akselin. Siksi ostin kokonaisen korjaussarjan, enkä pelkkiä stefaa ja mekaanista tiivistettä. Vaikka valmistaja oli joku muu kuin Piaggio, olivat akselit täysin identtiset mitoiltaan.


Siispä hommiin. Lohkon kolot tulee puhdistaa hyvin, ettei stefan tai mekaanisen tiivisteen keramiikka-osan kumitiivisteen väliin jää yhtään mitään hippusia aiheuttamaan vuotoa. Tiiveys tulee olla hyvä. Siispä hyvä puhdistus pinnoille ja kevyt voitelu öljyllä stefan ulkoreunoille, niin stefa menee nätisti vaikkapa sopivalla hylsyllä painamalla tasaisesti pohjaan.


Keraamisessa osiossa tärkeää on, että se saadaan painettua tasaisen suoraan paikalleen. Se ei saa jäädä vinoon. Myös keraamisen pinnan tulee olla puhdas. Siihen ei saa jäädä öljyä tai tiiveys ei tule olemaan hyvä.


Tämän jälkeen akseli läpi.


Sitten mekaaninen tiiviste painetaan akselin ympärille.


Ja lopulta uusi vesipumpun propelli sopivalle kireydelle akselin päähän ja homma valmis.


Tiivisteiksi niin moottoriin, kuin variaattorin peräpäähän valikoitu Athena merkkiset tiivisteet. Todella hyvä tuntuma näissä tiivisteissä. Tiivisteet ovat metallitiivisteitä, joissa jonkinlainen kumimainen pinta. Ei tarviste käyttää tiivisteliimoja ja luultavasti tiivistyy hyvin. Mikäli tarvitsee joskus avata lohko uudelleen, tämä tiiviste luultavasti lähtee hienosti irti ilman että se hajoilee pieniksi palasiksi.


Lohko kiinni varovasti, ettei magneeto tai staattori saa osumaa ja sen jälkeen öljyt sisään. Tässä mallissa öljyt on helpoin laittaa moottoriin joko sähköisellä öljypumpulla tai sitten tällaisella letku+tratti viritelmällä.

Koppaan uusi tiiviste ja koska kopan reuna näytti vähän epätasaiselta ja edellinen oli käyttänyt lisäksi tiivisteliimaa, päätin itsekin laittaa koppaan kuumakestosilikonia vuotojen estämiseksi.


Koppa kiinni runkoon ja tiiviste saa kuivua.


24h myöhemmin tiivistesilikoni oli kuivunut ja letkut kiinni sekä nesteet sisään.



Samalla tuli laitettua variaattorin perään täyssynteettiset hypoid-öljyt. Sekin onnistui helpoiten ruutalla, johon laitoin letkun pätkän.


Pyörä ulos ja jäähdytysnesteitä sisään. Jäähdytysjärjestelmä pitää vielä ilmata, että jäähdytys on optimaalista ja neste kiertää hyvin.


Ilmauksessa letkun toinen pää on hyvä laittaa jäähdytysnesteen paisuntasäiliön suuaukolle


Toinen pää laitetaan nippaan, joka löytyy jäähdytysletkusta sylinterin yläpuolelta.


Samanlainen nippa, kuin jarrusatuloissa. Avataan nippa ja annetaan moottorin käydä kuumaksi. Termostaatti aukeaa ja jossain kohtaa letkusta alkaa kiertää jäähdytysneste ja samalla kuplat pääsevät ulos.



Kun kuplia ei enää tule, on homma valmis. Nippa kireälle ja letku pois.

Käytin Atlanticcia pihassa noin 30 minuuttia. Ei sivuääniä, ei vuotoja, kaikki pelasi hienosti.
Tämän jälkeen atlantic takaisin talliin ja sanomalehteä alle. 3h kuluttua kävin kurkkaamassa. Ei tipan tippaa valumia missään. Voinemme todeta vesipumpun vaihto-operaation onnistuneen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti