sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Customin museohuoltoa osa: Laakerit, iskarit ym...

Piti aloitella moottorin irroittaminen ja avaaminen, mutta jotenkin iski laiskuus ja tein muutaman pikkujutun ensin pois alta. Viikonlopun uurastuksena customi sai eturenkaaseen ja takarenkaaseen uudet laakerit, kromiset takaiskarit sekä kardaanin spooreihin uudet molybdeenirasvat.


Tuollainen mukava lenkki roikkuu autotallin katosta. Kestää hyvin esimerkiksi minun painoni roikkua. Ketjutaljalla pystyy hyvin nostamaan rungosta pyörää siten, että saa moottorin alle jonkun alustan, jolle moottori on hyvä sitten laskea ja kun moottori on irroitettu, niin runko on helppo nostaa pois moottorista.

Koska M14 koon pulttia ei yksinkertaisesti löydy kuin erikoisliikkeistä, niin irroitin mekaanisen tuulettimen nokka-akselin kärjestä käyttämällä vetoapuna eturenkaan akselitappia. Sen kierrepää kun on M14. Kiersin M14 kokoista pulttia niin K-raudat, Starkit kun muutkin. Ei mistään. Kyllä 8, 10, 12 ja 16 löytyy, muttei 14 sitten mistään.

Mekaanisella tuulettimella on tapana jossain vaiheessa sanoa poks. Silloin tapahtuu ns. fan granade ja lapa lentää täysillä tangentin suuntaan ja kimpoillen hajoittaa todennäköisesti syylärin. Tämä ongelma tulee kaikilla cx500 omistajilla joskus vastaan väistämättä. CX500 onkin viimeinen Honda jossa oli mekaaninen jäähdyttimen tuuletin. Tämän jälkeen siirryttiin sähköisiin. Täytyy koittaa liimailla tuota hieman tai sitten tilata uusi (tai laittaa sähköinen tilalle). Paikka onneksi ei näy mistään, niin museointiin se ei vaikuta. 

Ei muutakun hakkaamaan tuurnalla vanhat renkaiden laakerit irti. 98 000km mittarissa ja pientä klappia tuntui jo laakereissa. Eturenkaassa enemmän takarenkaassa oli yllättävän hyväkuntoiset vielä. Mutta päätin vaihtaa kuitenkin kaikki. Eli 4kpl yhteensä. Noiden puoliavoimien tilalle täysin suljetut Koyo laatulaakerit. Eiköhän noilla seuraavat 100 000km pärjää. 



Tuli mieleen, että nyt kun takarengas on irti, niin on hyvä hetki vaihtaa iskunvaimentajat. Takapenkkiläisen kauhukahva irti ja sitten saikin helposti iskarit ruuvattua pois. Vanhat vaikkakin hyväkuntoiset ja vuotamattomat Koni iskarit. Tilalle alkuperäistä lookkia mukailevat kromiset iskarit.

Ei ilmeisesti alkuperäismerkkiset, mutta hyvin saman näköiset. Tiedä silti vaikka olisikin alkuperäismalliset.

Takajarrussa oli vielä 4,5mm pintaa. Vielä jarruttelee kauan.

Tällaiset Konit jäi ylimääräiseksi hyllyyn. Varaiskarit vaikka tuohon oranssiin cx:ään.

Kardaanin vastahammastusosa, eli Flange näytti pikkuisen ruosteiselta. Samoin kardaanipään hampaat. Liekö laiminlyöty rasvausta tai käytetty vääränlaista rasvaa. Aika kuivalta näyttivät spoorit. Rasvat olivat lähinnä paakkuuntuneet ja kuivuneet perälle. Melkein veikkaan että vääränlaista rasvaa ja siksi ei ole pysynyt paikallaan. Tässä kuuluu käyttää vähintään 60% molybdeenirasvaa, jotta rasva ei kuumetessa ammu liruna pois. Flangen hammastuksista näytti kuluneen jonkin verran pykällyksistä. Ehkä 20-50tkm kuluttua tähän kannattaisi miettiä uutta palaa. Ebaysta parilla kympillä voisi kytätä välillä.

Kardaanin puoleiset hammastukset olivat hyvät. Niissä ei kulumaa ollut. Hyvä niin, koska vanteessa oleva vastahammastus on helpompi vaihtaa. 5 pulttia vaan irti ja osa vaihtoon. Kardaanista en tiedä paljonko pitää purkaa ja pystyykö edes vaihtamaan.

Rasva kannattaa sivellä Flange osan hammastuksiin. Ei kardaanimurikan hammastuksiin. Ai miksi? No siksi, että kun laitat rengasta takaisin paikalleen, niin se kinnaa väistämättä hieman niihin kardaanin hammastuksiin. Sen jälkeen koko rengas on siinä rasvassa ja paikat sotkussa. Kannattaa muuten tarkistaa samalla flangen sisällä oleva kuminen o-rengas sekä kardaanimurikan hammastusten takaosassa oleva o-rengas.

Takavanteessa oli lakkauksessa jotain ihme valumaa. Ei lähtenyt putsaamalla pois. Kiilloituslaikkaa ja hiomatahnaa kun näytti, niin tuli parempi. 

Salamavalo näyttää vieläkin pientä noroa, mutta ilman salamaa ei huomannut mitään. Enempää ei raaskinut kiillotella. Olisi tullut kohta kiiltävä metalli esiin ja sen jälkeen pitäisi kiillotella kunnolla joka kohta. Parin päivän homma. Ei jaksa :)

Pientä pintahapettumaa oli myös kardaania ympäröivässä metallikehässä. Kiilloituslaikkaa sillekin ja eron huomaa. Tulee hyvä.

Kardaanissa joku numerosarja. Mikä lie?

Ompa muuten harvinaisen huono venttiili laitettu tähän takavanteeseen. Metallinen venttiili metallisella mutterilla. Ei jousta sitten mihinkään ja yhtään. Kompuran pistoolilla ei ilmaa saanut siihen. Liian suora pää joka ei taipunut siihen kohdalleen. Kaapissa oli joku vanha 10e maksanut minikompura, joka toimii 12 voltilla. No sillä sai juuri ja juuri ilmat renkaaseen. KUNNES se kompura sammui lopullisesti. Kuumeni kai liikaa. Se siitä sitten. Täytynee etsiä joskus kompuraan sellainen ilmauslaite, jossa olisi viisto pää, joka menee tuonne. Tai renkaan vaihdossa joskus vaihtaa samalla kumisen miniventtiilin tai 90 asteen kulmalla olevan venttiilin.

To be continued... kun saa taas aikaa.

5 kommenttia:

  1. Mitä tarkoittaa VMPK:n palstalla mainintasi moottorin "tiputtelusta"?
    Startti näissä rakkineissa on alitehoinen, vaatii teräkunnossa olevan akun, hyvän kontaktin startin sisällä hiilistä kommutaattoriin sekä startti pitää olla sisältä puhdas ja kuiva.

    VastaaPoista
  2. Ameriikassa sanotaan "drop the engine" kun moottori irroitetaan pyörästä. Eli tiputetaan irti. Ei sen kummempaa. Eli moottori irti ja huoltamaan.

    Startin ongelmista ja modauksesta kirjoittelin täällä blogissa yli vuosi sitten.
    http://tuumaustauko.blogspot.fi/2011/12/honda-cx500-starttimoottorin-huoltoa.html

    Se on suositeltava modaus. Itse en sitä ole tehnyt kumpaankaan pyörään. Kummastakaan en ole edes starttia avannut, kun se pyörittää kummassakin niin vimmatusti. Tarkoitus on jossain välissä toki avata ja katsoa niiden sisään. Ihan mielenkiinnosta.

    VastaaPoista
  3. Uudenmaan Pultista, Järvenpäästä löytyy M14 ja M20 -pultit 1,5 mm:n nousulla CX500:n huoltotyökaluiksi. Ostin varalle kun oman laitteen huolto näitä vaatii myöhemmin.

    Tuore CX:n omistaja Köpi.

    VastaaPoista
  4. Onnea tuoreelle cx:n omistajalle. Ostitko customin vai standardin?

    Ei viitsisi kahden pultin takia tehdä tilausta :)

    M14 hoitui eturenkaan akselipultilla. M20 hoitui öljynsuodattimen pultilla. Se hajosikin lopullisesti niin, että se jäi työkaluksi hyllyyn ja öljynsuodatin sai uuden pultin. Täytyy joskus ohimennen vierailla jossain erikoispulttikaupassa.

    VastaaPoista
  5. CX on vm 1978 standard -versio. Hankinta oli viime syksynä. Ollut aiemmin useilla käyttäjillä. Jatkossa varmaankin samat huollot/korjaukset kuin sinun blogissasi läpikäydyt. t. Köpi

    VastaaPoista