Road trip 2023 - Viro ja Latvia

Tätä hetkeä on odotettu taas pitkä kylmä talvi. Jo seitsemäs perinteinen road trip käynnistyy. Tänä vuonna pyöränä toimii minun 23. (kahdeskymmenes kolmas) moottoripyöräni viimeisen 13 vuoden ajalta. Suzuki Intruder VL1500 LC. Mallimerkintä tulee sanoista VL = V-twin Long 1500cc Legendary Classic. 

Pyörä on vuosimallia 1998 ja kuvastaa oman aikakautensa klassista isoa customia. Vähän samanlaista mitä Elvis ajoi jo aikaisemmin, joskin se oli Harley Davidson.

Pitkää lokasuojaa niin edessä, kuin takanakin ja etuvalon takana kromattua "peltistä" levyä jne. Klassikko ainesta höystettynä Vance & Hines long shots putkilla.

Korona tuli ja meni välillä 2019 - 2022. Sinä aikana reissattiin road trip reissut suomessa, mutta nyt kun taas kaikki on "normaalia", niin päätettiin, että Balttiaan on päästävä.

Sitten vaan selvittelemään, mitä kaikkea tarvitaan, että Balttiaan tai ylipäätänsä ulkomaille kannatta lähteä. 

• EU-kilpi tai FIN-tarra. Koska EU-kilpeä ei ollut ja en halunnut klassikkoon sellaista laittaa, hain motonetista 1.90 eurolla pienen FIN-tarran, jonka liimasin toisen takalaukun takaosaan.
• Vakuutusyhtiön Green Card - ei pakollinen, mutta ei varmasti ainakaan haittaa tilata tämä ilmaiseksi vakuutusyhtiöltä. Jos ongelmia tulee, niin ei tarvitse säätää.
• Rekisteriotteen tekninen osa. Tämän sai myös trafilta tilattua ilmaiseksi.

Lisäksi pakkasin mukaan varmuuden vuoksi seuraavaa

• renkaanpaikkaussarja (ns. kamelinpaskaa ja pienet kaasupatruunat)
• pienen Xiaomi-kompressorin, jossa sisäinen akku
• muutama tärkein työkalu (kuusiokoloa, ristipäätä, ym.)

Halusin lähteä reissuun jälleen ajohupparilla ja ajofarkuilla, mutta itse reissun ajaksi luvattiin sadetta vähän joka päivälle, niin päätin pakata vielä mukaan seuraavat tavarat:

• Richa goretex ajoasu sadekalvolla
• Normaalit 5 päivän vaatteet drybag sateenpitävään kassiin
• Varahanskat (jos kastuu ajossa, niin kiva vaihtaa)
• Illaksi jotkut tavalliset kävelykengät

Olen myös monta vuotta haaveillut avattavasta kypärästä ja keväällä Motonetin -75% alesta löytyikin Nolanin avattava lippulaiva-malli pinlock-visiirillä. Loisto ostos. 

Viime reissulla myös "kiinan" intercom antautui ekana päivänä. Piti saada myös uudet kypäräpuhelimet. Kaveri bongasi verkkokauppa.comista Sena 5S tupla-pakkauksen halvalla. Olikohan 120e koko setti, kun normaalisti on 160e kappale. Se oli poimittava talvella talteen ja osoittautui aivan mahtavaksi sarjaksi. Ääni oli voimakas ja puhdas toistoinen. Hyvä spottaus.

Sitten itse reissu alkaa. Vähän väsyneenä piti lähteä reissuun, kun jollain tapaa pitkästä aikaa jännitti ulkomaille lähtö. Tuli nukuttua alle 4 tuntia. Jännitystä toi ehkä se, että koska pyörä on 25 vuotta vanha, niin siihen ei saanut mistään vakuutusyhtiöstä riittäviä vakuutuksia. Olisi saanut varkausvakuutusta ja hinausvakuutusta, mutta yllättäen ne ei olleetkaan voimassa Balttiassa. Samoin Autoliiton plus-jäsenyydestä ei olisi ollut iloa, koska se toimii ulkomaille vain max 15 vuotta vanhoille ajoneuvoille.

Entinen Falck-hinausyhtiö, nykyinen RedGo osoittautui toimivaksi. Siellä eka vuosi olisi ollut 59 euroa/ajoneuvo, mutta iltamyöhään kun luin ehtoja, niin kävi selväksi, että ehdot ovat voimassa vasta kun kotiin saapuu kirje, jossa on hätätilanteita varten puhelinnumero, sekä kuittaus, että hinausturva on nyt voimassa. Turva ei siis ollut voimassa siitä hetkestä, kun tilaat sen netistä ja saat kuittauksen sähköpostiin. Tästä menisi vielä 2-3 päivää. Ja koska lähtö oli seuraavana aamuna, niin oli vähän yhtä tyhjän kanssa tilata tätä turvaa. Olisi pitänyt herätä aiheeseen viikko aikaisemmin. Ihan itseäni saan syyttää. Joten lähdettiin riskillä pelkällä liikennevakuutuksella, kuten aina aikaisemminkin :)

Herätys 5:30

Suunta Ylöjärveltä kohti Helsinkiä ja Katajanokan terminaalia.

Oli varauduttu omilla liinoilla, mutta keli oli tyyntäkin tyynempi ja kukaan ei tuntunut laittavan liinoja. Myöskin pyörät jotenkin ajattelematta ajettiin niin lähekkäin, että eihän siinä mitään liinoja olisi saanut edes laitettua. Onneksi keli oli hyvä.

Viron satamassa oli ihan kauhea myllerrys päällä. Sieltä täältä katuja auki ja remontit käynnissä. Oli sen verran sekava meno, että koitettiin suunnata vaan äkkiä kaupungista pois.

Meidän piti lähteä suuntaamaan kohti Riikaa, mutta kuten sanoin, että sateita on luvattu sinne sun tänne koko viikoksi, niin juuri Pärnu Riika suuntaan oli heti sateita luvattu. Joten vaihdettiin lennosta suuntaa ja lähdettiin kohti Tartoa.

Matkalla pysähdyttiin kahville johonkin pikku kahvilaan. Ihan keskelle maaseutua. Asutusta ei lähelläkään, mutta viinatarjoilua olisi ollut vaikka kuinka paljon. Jotenkin nauratti, että jos Virossa on promilleraja 0.3 promillea, niin mistä tänne tulee asiakkaat :-D 
Paikalle ei käytännössä pääse kuin autolla, traktorilla tai muulla ajoneuvolla. 

Lopulta saavuttiin kuivana Tartoon ja hotelliksi napattiin bookin.comista Hotel Dorpat. Vastaanotossa sanoivat, että hotellin takana parkkipaikalla saa yöksi jättää ajoneuvot 5e/yö. Mutta prätkät saa jättää ulko-oven viereen ikkunan eteen ilmaiseksi. Tuli sellainen olo, että siinä ehkä valvovan silmän alla pyörät olisivat turvassa paremmin. Siirrettiin pyörät takaa parkkipaikalta ikkunoiden viereen.

Ilta oli jo sen verran pitkällä ja maanantai-ilta, että ihan kauheasti ei ollut tapahtumaa tai väkeä kaupungilla. Päätettiin että ruokaa saatava ja nukkumaan.

Pitkän arvonnan jälkeen päädyttiin Nepalilaiseen ravintolaan. Ruoka oli hyvää, halpaa ja annoksiin tuli ehkä maailman isoimat Naan-leivät.

Annokset näyttivät ensin pieniltä, mutta kyllä oli vatsassa pitelemistä, kun sai kaiken syötyä. Hyvää oli.

Hotel Dorpatin ikkunasta nyt ei ollut ehkä maailman kauneimmat näköalat, mutta sängyt oli tosi hyvät nukkua. Ei kovat, ei pehmeät. Sopivat. Ikkunasta näkyi joku paikallinen tori-alue. 

Matka jatkui seuraavana päivänä kohti sitä Riikaa, mikä oli alkujaankin suunnitelmissa. Piti taas vähän luovia pilvien mukaan. Sadetta oikealla ja sadetta vasemmalla. Ihan jatkuvasti. Mutta ihmeen kaupalla pysyttiin taas kuivina oikeiden reittivalintojen ansiosta.

Pysähdyttiin Viljandiin lounaalle. Tällä kertaa Intialaista. Annos oli ok. Possunliha ei ollut kyllä yhtään hyvää ja Naan-leipä oli naurettavan pienet palat ja kovat. Kaverin ankka-annos oli parempi.

Grand Hotel Viljandin edessä parkkipaikka oli ihan täynnä, niin piti käyttää luovaa ratkaisua parkkeeraukseen. Oli niin kova nälkä jo, että todettiin tämän olevan vähemmän haitallista autoilijoille ja siihen vaan parkkiin.

Matkalla Latvian "Sveitsiin" Siguldaan, pysähdyttiin jonkun pikkutien rajalla. Parit valokuvat näppästiin ja sen jälkeen tuli pienet jännitysnäytelmät. Pyörä ei meinannut käynnistyä millään. Ei inahdustakaan. Siinä jo pieni epäusko iski, että tähänkö jäädään rajalle jollekin metsäiselle paikalle, jossa ei ole mitään lähimainkaan. Mutta kun laitoin pyörän jalan alas ja hetken tuumailin ja jalka ylös, niin sitten hörähti.

Viittaisi, että sivujalan tappokatkaisijassa saattaa olla ajan tuomaa hapettumista ja se pitänee puhdistaa tai ohittaa jahka kotiin päästään. Matka pääsi kuitenkin jatkumaan, mikä oli tärkeintä. 24 vuotta vanhaan pyörään, kun ei saanut kotimaisista vakuutusyhtiöistä vakuutusta, joka kattaisi balttian maissa hinauksen. Riskillä vaan eteenpäin.

Siguldassa hotellivalinnaksi osui Spa Hotel Ezeri. Varsin tyylikäs majoitus ja ennen kaikkea rauhallinen miljöö. Täällä oli hiljaista ja tunsi miten sielu sai lepoa. Valittiin Spa Hotel siksi, että ajateltiin että kiva päästä saunaan ja uimaan hikisen ajopäivän päätteeksi. Saunoja olikin kaksi. Turkkilainen ja perinteinen löylysauna. Saunat oli hyvät, mutta itse allasosasto jäi vähän vaisuksi. Sisällä oli yksi noin 4 x 6m allas, sekä pieni kylmäallas. Ulkona oli toinen noin 6x6m allas, sekä poreallas. Porealtaan käyttöä pitäisi vähän opettaa ihmisille. Suihkun kautta aina. Veden pinnalla oli mukava kerros aurinkorasvaa jne. Vettä tuskin vaihdetaan kovin usein. 

Muut altaat oli ihan hyväkuntoiset veden osalta. Allasosastolta ei luonnollisesti saanut ottaa valokuvia.

Hotellin ravintolassa oli ystävällinen palvelu. Itse Siguldan keskustaan oli matkaa noin 3km ja lähellä ei ollut mitään, niin oli luonnollisen helppoa jäädä syömään itse hotellin ravintolaan.

Ja ruoka olikin hyvää. Frendi oli jostain 3 vuoden takaa pihvit velkaa. Aihe on unohtunut, mutta joka vuosi pihveistä on juteltu. Aina se jotenkin lykkääntyi ja lykkääntyi, mutta suomalainen pitää sanansa. Pistettiin pihviä pöytään ja hyvää juomaa rinnalle.

Koska oli rauhallista ja väkeä ei ihan kauheasti, niin saimme tarjoililjalta luvan poltella perinteiset reissusikarimme sivussa olevalla sohvaryhmällä normaalin muovituolirivisen tupakkinurkan sijaan. Ravintola meni kiinni, mutta saimme jäädä istumaan sohville, kun meille ensin näytettiin reitti, mistä pääsemme pois ravintola-alueelta.

Hotellihuone oli aika perustasoa. Ei mitään luxusta ja kylppärin imuräppänän laakeritkin pärisi iloisesti. Ei puhettakaan ilmalämpöpumpusta tai viilennysmahdollisuudesta. Ikkuna auki oli nukuttava, ettei saa lämpöhalvausta. Onneksi ei ollut hyttysiä yhtään.

Seuraava aamu avautui jälleen näissä keleissä. Päätettiin, että suunnataan Riikaan tai Jurmalaan lounaalle.

Riikan läpiajo täydessä helteessä oli aika tuskaista. Liikenne hektistä ja jotenkin ahdistavaa. Päätettiin vaan ajaa Riikan keskustan läpi ja suoraan Jurmalaan. 

Pyörät johonkin kadun varteen parkkiin ja etsimään ruokaa.

Oikein kivan oloinen paikka, ainakin tuo kävelykatu. Ihan kuin olisi lomalla jossain etelämmässä. Tänne voisi joskus tulla ihan lomalle.

Pitsaa löytyi ja arvioitiin pitsan koko vähän väärin. Pienempi koko olisi riittänyt hyvin. Tai sitten tuo iso olisi voitu jakaa kahdelle.

Oli niin kuuma, ettei yksinkertaisesti jaksettu lähteä talsimaan edes rannalle asti. Rentoa istuskelua hetki ja sen jälkeen miettimään pikkuhiljaa paluuta kotiin päin. 

Haluttiin välttää isoja teitä mahdollisimman paljon, mutta Riika oli niin ahdistava, että tällä kertaa kiersimme sen isoja kehäteitä pitkin ja palasimme takaisin kohti Siguldaa ja siitä kohti Pärnua jotain pikkuteitä pitkin.

Jossain kohtaa pysähdeltiin kahville johonkin pikkukylään ja todettiin, että matkaa Pärnuun on vielä niin paljon matkaa, että kello olisi aika paljon, jos Pärnusta jotain hotellia meinaamme etsiä. Bookin.com auki ja katselemaan pikku kylien tarjontaa. Aika heikkoa oli tarjonta. Lopulta löytyi 20km päästä tyylikäs Pernigele Grill House & Hotel. Sieltä huone ja äkkiä lepäämään.

Paikka osoittautui yhtä upeaksi kuin Siguldan rauhallinen miljöö. Hotellihuonekin oli upea maalaisromanttinen. Ei ilmastointia, mutta sai ikkunat niin hyvin auki, että huone viileni riittävästi.

Paikkaa ylläpiti perhe. Siellä oli töissä lapsia, vanhempia ja isovanhempia. Ravintolassa oli erikoistuttu nimenomaan pihvikarjaan, jota toinen sisaruksista piti. Heillä oli oma karjakasvattamo ja pihvejä oli tomahawkista aina "Tom & Jerry" -pihveihin asti. Suurin taisi olla 1150 grammanen. Hintataso ei silti mitenkään mahdoton. 

Juteltiin omistajien kanssa ja paikan historia oli sellainen, että se oli aikaisemmin ollut joku vanha pubi + hostelli. Sitten paikka oli alkanut rähjääntymään ja omistajalla ei ollut varaa kunnostaa sitä. Tämä perhe osti paikan ja laittoi sen viimeisen päälle upeaan kuntoon. Kaikki oli mietitty sisustusta myöten täydellisesti.

Pihvit oli vedetty jo edellisenä iltana ja päivällä mega isot pitsat, niin päätimme mennä iltapalan osalta focazzia leivällä ja salaatilla.

Seuraavana aamuna oli täysi kuhina päällä kun herättiin. Pöytiä kannettiin piha täyteen ja jos jonkinlaista kojua oli pystytettävänä. Omistaja sanoikin, että heillä oli tänään hostattavana joku suuri maatalouteen liittyvä tapahtuma. Mikä lie Agriculture fest olikaan. Porukkaa kuulemma tulossa ruokittavaksi 350-600 henkeä. Kiirettä siis piti.

Silti ehtivät tekemään meille aamiaiseksi hyvät omeletit. Perinteistä aamiasibuffettiä täältä ei kannata odottaa. Mutta omeletin syötyäni en sellaista kaivannutkaan.

Jälkeenpäin katselin Pernigelen instagram videoita, niin meidän pyörät vilahti siellä jossain videolla :) 

Viimeinen päivä kohti Tallinnaa, jossa viimeinen yö ja seuraavana päivänä lautalla takaisin suomeen. 
Riika-Pärnu välinen maantie on niin tylsä, että ajeltiin jotain vieressä kulkevaa merenranta-reittiä. 

Tallinnassa alkoi juuri joku Laulu- ja tanssifestivaali, joka pidetään 4 kertaa 10 vuodessa. Koronan jälkeen tämä oli ensimmäinen kerta. Puolikaupunkia ihan sekaisin ja katuja suljettuna ym. Päätettiin että otetaan hotelli Tallinnan länsi-puolelta, jolloin päästään helposti koukattua satamaan Kalamajan kautta. 

Hotelliksi valittiin Rocca Al Mare Hotell. Jossa yllätys yllätys... ilmastointi ei jaksanut viilentää huonetta kunnolla. Ikkunaa auki vaan. Onneksi ei hyttysiä taaskaan.

Syömään mentiin kauppakeskus Rocca Al Mareen ja itämainen ruokavalio jatkui. Tällä kertaa Chop Sticks ravintolassa jotain aasialaista settiä. Kanaa ja nautaa. 

Jotenkin ei tullut kuvailtua niin paljon paikkoja kuin yleensä. Siguldassa esim. kaikki vuoristot ja linnoitukset. Ne vaan ajeltiin ohi ja ihailtiin silmin. Ne voi googlettaa tai käydä katsomassa livenä paikanpäällä. Upea paikka se Sigulda.

Ajatus helposta reitistä kalajaman läpi satamaan ei ihan onnistunut. Navi oli vähän epäselvä ja lopulta pyörittiin kuitenkin ihan yhtimessä Viru-hotellin edestä koukaten. Melko sekaista oli ja tietöitä paljon satama-alueella. Kuitenkin löydetiin lopulta oikeaan paikkaan ja Viking Linen laivajonoon.

Ennen reissua luvattiin joka päivälle sadettaa Viroon ja Latviaan. Onnistuttiin jotenkin luovimaan kaikkien sateiden ohi ajohupparissa ja ajofarkuissa koko reissu. Paluumatkalla Tallinnaan oltiin ehkä 2 minuuttia pienessä tihkusateessa ja samaan aikaan molemmin puolin vasemmalla ja oikealla oli aivan synkkiä kaatosateita. Jotenkin oli onni matkassa kelien osalta täydellisesti.

Paitsi... Kaveri jäi kuivana Helsinkiin. Itse jouduin kaatosateen saartamaksi pariksi tunniksi Hämeenlinnaan. Ehdin juuri ja juuri ABC:lle kun sade tuli. Söin siinä sitten pari tuntia ja totesin, että sade ei lopu vielä hetkeen. Ajokamojen vaihto goretexeihin ja viimeinen tunti moottoritietä kotiin sateessa. 

Ihme kyllä. Vaikka kuinka satoi kotimatka, niin säilyin täysin kuivana perille. Intruder VL1500 muotoilussa varmaan suurin syy. Lokarit ovat niin isoja ja leveitä sekä pitkälle ulottuvia, että renkaista ei heittänyt yhtään vettä lahkeille tai kengille, kuten monissa muissa pyörissäni on tehnyt. Kate myös suojasi sopivasti, että edessä ajavien vesi ei kastellut minua. Yllättävän hämmentävä olo, että miten voi ajaa tunnin sateessa kastumatta kovinkaan paljon, vaikka ei ole katettu matkapyörä. 

Kyllä oli taas kiva reissu. Nyt on sellainen fiilis, että Viro ja Latvia on nyt nähty. Liettuaan asti ei jaksettu sitten lähteä. Customeilla kulkeminen on kuitenkin hitaampaa mitä matkapyörillä olisi. 

Myös suomessa on nähty länsirannikko. Itä-Suomi, Kainuu ja Kuusamo, sekä lappia. Mihin seuraavaksi vuoden kuluttua? Norjaan on pitkä matka... Ruotsi voisi olla helppo vaihtoehto. Rengastie ja Ahvenanmaa yksi vaihtoehto, mutta jääkö se liian lyhyeksi?

Tässä on taas hyvä talvi tulossa aikaa miettiä. Kiitos yhä matkaseuralle. Tämä oli jo seitsemäs yhteinen perinteinen kesän road trip. Kilsoja tuli noin 1500 km.

Intruder tiimi kiittää ja kuittaa.